keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Siirtolaisuus ja suomalaisten Amerikan siirtolaisuus

 

Siirtolaisuus eli migraatio on muuttoliikettä joko jonkin tietyn alueen sisällä tai valtioiden välillä. Muuttaneesta henkilöstä voidaan käyttää nimityksiä siirtolainen, maahanmuuttaja tai emigrantti. Terminologisesti ja historiallisesti on hyvin vaikea erotella termejä siirtolaisuus ja kolonisaatio. Siirtolaisuus tavallaan edellyttää jo valmiin, joskin usein melko yksinkertaisen ja alkeellisen yhteiskuntarakenteen olemassaoloa muuton kohdemaassa. Kolonisaatio on siirtolaisuutta, jossa kohdealue pyritään ottamaan siirtolaisia lähettävän maan tai kulttuuripiirin hallintaan. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolaisuus)
 
1. Pohtikaa millaista elämää siirtolaisuus konkreettisesti on.  Mitkä ovat syitä, jotka saavat ihmiset liikkeelle? Miettikää miten siirtolaisuus ilmenee tämän päivän Suomessa. Onko sitä, jos niin missä? Tutustukaa mm. Siirtolaisinstituutin www-sivuihin.
 
Yli miljoona suomalaista on muuttanut ulkomaille pysyvästi. Suurimmat siirtolaisuuden kohdemaat ovat Ruotsi, Yhdysvallat, Kanada ja Australia. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolaisuus)
 
2. Colorado Avenue -elokuvan Hanna muutti Pohjanmaalta v. 1893 Yhdysvaltoihin. Etsikää historian kirjoista tai netistä tietoa, millaisessa maailmassa elettiin kyseisenä ajankohtana Suomessa ja erityisesti Pohjanmaalla. Miettikää vaihtoehtoja, jotka olisivat voineet olla syinä Hannan päätökseen 
ruveta siirtolaiseksi.
 
Suuri muuttoliike Ruotsiin Suomesta tapahtui 1960-luvulla, jolloin paremman elintason ja "oman Volvon" toivossa Suomesta lähti yli 300 000 henkeä etsimään uutta elämää. Siirtolaisuus kohdistui Ruotsin suuriin teollisuuskeskuksiin, eritoten autoteollisuudesta eläville paikkakunnille. Useat 
tehtaat olivat suomalaisten miehittämiä ja niin töissä ja vapaa-aikanakin pärjäsi mainiosti suomella ja erityistä tarvetta paikallisen kielen oppimiselle ei näin ollut. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolaisuus)
 
3. Monella on ns. Ruotsin sukulaisia. Kysykää vanhemmiltanne, iso-vanhemmiltanne tai muilta sukulaisilta sukunne siirtolaistarinoita. Kirjoittakaa saamienne tietojen perusteella fiktiivinen tarina otsikolla ”Paremman elämän perässä.”
 
4. Äidinkieli on keskeisessä roolissa kun pohditaan siirtolaisuutta. Elokuvassa Colorado Avenue kielen merkitys kiteytyy nuoren Oton elämässä. Hänen ensimmäinen kielensä on englanti, joten muutto takaisin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle aiheuttaa hänelle radikaalin seurauksen – puhumattomuuden. Myös elokuvassa Aavan meren tällä puolen on samankaltaisia teemoja liittyen Ruotsin siirtolaisuuteen. Mitä äidinkieli merkitsee ja miten se vaikuttaa ihmiseen, kun hän joutuu paikkaan, missä hän ei kykene kommunikoimaan omalla äidinkielellään? Kerääntykää pienryhmiin pohtimaan asiaa. Esitelkää pohdintojen tulokset muille luokkalaisille.
Close Bitnami banner
Bitnami