keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

 

Suomessa oli voimassa alkoholin kieltolaki vuosina 1919–1932. Asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossa pidosta astui voimaan Suomessa 1. kesäkuuta 1919. Asetus kieltolaista hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti jo 31. lokakuuta 1907, mutta Suomen suuriruhtinas Nikolai II ei sitä vahvistanut. Uusi kieltolakiehdotus annettiin 15. maaliskuuta 1909 ja sen vahvisti Venäjän väliaikainen Kerenskin hallitus vasta 29. toukokuuta 1917. Laki astui voimaan kaksi vuotta myöhemmin. Päinvastoin kuin yleensä luullaan Suomi ei suinkaan ottanut mallia Yhdysvalloista, vaan taustalla oli aikaisempi rahvaan raittiuttamisliike ja valtiovallan halu viinan yksinmyyntiin. Asetusta kutsuttiin 
yleisesti nimellä kieltolaki. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_alkoholin_kieltolaki)
 
Suomen kansa haluttiin tehdä raittiiksi 1900-luvun alussa kieltämällä alkoholi. Idea ei ollut aivan kotikutoinen, sillä samanlaisia päätöksiä tehtiin muissakin maissa. Kieltolain vaikutukset eivät olleet aivan sellaiset kuin oli tarkoitettu: laiton alkoholi kävi hyvin kaupaksi ja siitä tuli pirtukauppiaille hyvä bisnes. Kieltolain rikkomisesta tuli jonkinlainen kansanhuvi. Amerikkalaiseen gangsterismiin ei sentään Suomessa jouduttu. Kieltolain kumoaminen sai silti yhä laajempaa kannatusta. Ratkaisulle haluttiin vankka pohja, ja se onkin niitä harvoja asioita, jotka on ratkaistu kansanäänestyksen kautta.
(http://www.otavanoppimateriaalit.net/aineisto/arkisto/kieltolaki/index.html)
 
1. Pohtikaa miten kieltolain vaikutukset näkyvät elokuvassa Colorado Avenue? Miten elokuvan päähenkilöt siihen suhtautuivat? Hanna? Otto? Kunnanmies Smeds? Opettajatar Anna Boström? Jne.
 
2. Tutustukaa Kirkasta kuppiin ja nuppiin www-sivuihin. Tehkää siellä olevat tehtävät ja testatkaa kieltolakitietämyksenne.

 

Close Bitnami banner
Bitnami