keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Näkökulman ja näkyvyyden kysymykset

"Katsojan eteen vyörytetään sata minuuttia teinityttöenergiaa ja ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella marginaalissa. Tässä elokuvassa äänen saavat sellaiset ihmiset, jotka usein ovat näkymättömissä." (Selma Vilhunen kirjoittaa R&A:n blogissa)

Marginaali on tilallinen vertauskuva: olla sivussa, reunalla, syrjässä. Marginaali-käsite on moni-ilmeinen: ihminen voi jollakin elämänalueella olla marginaalisessa asemassa ja jollakin toisella ei. Esimerkiksi maahanmuuttaja voi olla työssäkäyvä korkeasti koulutettu henkilö ja siten osa keskusta ja samanaikaisesti etnisen taustansa takia määrittyä kulttuurisesti marginaaliin – muukalaiseksi. (Jokinen, Huttunen & Kulmala 2004, 76 & 13.)

Marginaali on tilallinen vertauskuva: olla sivussa, reunalla, syrjässä. Sen sisarkäsite – syrjäytyminen – viittaa alhaalla, takana, tai ulkopuolella olemiseen. Marginaali ei kuitenkaan ole yksi ja yhtenäinen, vaan marginaalillakin on vielä marginaalinsa, reunimmaiset reunat, ja marginaaliryhmilläkin on omat epätoivottunsa. Marginalisaatiosta puhuttaessa ei siten määritellä vain reunoja vaan myös normaalina pidetyn rajoja ja tiloja. (Jokinen 2004, 76.)

(lähde: http://ktk.ulapland.fi/pohjoistuulia/marginaali.htm)

1. Ketkä ovat mielestänne yhteiskunnassa marginaalissa? Mistä tämä voi johtua?

2. Oletko kokenut olevasi marginaalissa jossain tilanteessa?

3. Miksi on tärkeää, että erilaiset vähemmistöt näkyvät elokuvissa? Vai onko se tärkeää?

4. Stereotypiat

Sivistyssanakirja määrittelee sanan ”stereotypia” näin:
Kaavamaisuus, jäykkämuotoisuus

Varsinkin sosiaalitieteissä: kaavamainen, vahvasti yksinkertaistettu(yleinen) käsitys jostakin. 
Esimerkiksi: Eri kansojen luonnetta koskevat stereotypiat.


  • Katsokaa ruotsinkieliseltä ”bilders makt” (kuvien valta) -sivuilta video ”Det här är inte jag” (”tämä en ole minä”)
    Keskustelkaa videon pohjalta:
    ° Minkälainen on stereotyyppinen kuva?
    ° Kuinka stereotypioita voidaan horjuttaa?
    ° Miksi stereotyyppisiä kuvia tehdään?

    Tämän voi toteuttaa myös kirjoitustehtävänä. Ruotsintunnilla voitte katsoa sivustolta myös Vad är en stereotyp bild? –videon ja keskustella siitä. Voitte myös tutustua Svenska filminstitutenin oppimateriaaliin elokuvasta:

5. Elokuvan lopussa sekä virallinen mainosfilmi, että Danan ja Aidan elokuva näytetään elokuvateatterissa. Danan ja Aidan elokuva on viisi tuntia pitkä. Danan ja Aidan kuvaama elokuva eroaa myös monella muulla tavoin virallisesta mainosfilmistä.

° Millä tavoin kaksi elokuvaa eroavat toisistaan?

° Minkälaisen kuvan elokuvat luovat Laforsin kunnasta?

° Pohtikaa syitä siihen, miksi elokuvat ovat erilaisia?

° Minkälaista yhteiskuntaa ne kuvaavat?

° Kummasta pidit enemmän?

 

 

Close Bitnami banner
Bitnami