keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuvan visuaaliset ja sisällölliset keinot

Elokuvan nimi on Amatöörit. Amatöörillä viitataan yleensä harrastelijaan, ihmiseen, joka tekee jotain harrastuksekseen eikä ammatikseen.

1. Pohtikaa elokuvan nimen merkitystä ja sisältöä, miksi elokuvan nimi on juuri Amatöörit?

2. Minkälaista on amatöörimäinen ja ammattimainen kuvaus?

3. Ovatko nuoret taitavampia kuin aikuiset joissakin asioissa? Jos kyllä, niin missä?

Kuvaustehtäviä

Lämmittelytehtävä

Elokuvassa kuvataan elokuvaa elokuvan sisällä. Se sisältää monenlaista erilaista kuvaustapaa. Siinä kuvataan kameralla esimerkiksi sivuttain, hyvin läheltä, heiluen, jalustalta, kahdella eri kameralla samanaikaisesti eri paikassa jne.
Muistelkaa ja listatkaa yhdessä elokuvassa nähtyjä erilaisia kuvaustapoja ja kuvausvälineitä.

  • Milloin kuva on hyvä? Ottakaa itse kameralla onnistuneita ja vähemmän onnistuneita kuvia. Ottakaa ”hyviä” ja ”huonoja” kuvia ja ladatkaa ne jollekin yhteisesti tarkasteltavalle pohjalle nettiin. Tutkikaa yhdessä minkälaisia kuvia on syntynyt. Avatkaa syitä sille, miksi hyvät kuvat ovat mielestänne hyviä ja huonot huonoja.
     
  • Elokuva kertoo myös ystävyydestä ja elokuvantekemisen innosta. Mitä kuvaat mielelläsi? Otatko valokuvia vai filmaatko myös? Suunnittele ja toteuta oma n. 5-10 minuutin elokuva koulustasi. Mieti miten tiivistät koulusi ilmapiirin. Käytä monia eri kuvaustapoja.
Close Bitnami banner
Bitnami