Fiktion ja dokumentin ohella on olemassa vaikeammin kategorisoitava elokuvan tyyppi, josta yleensä puhutaan ”kokeellisena elokuvana” tai ”avantgarde-elokuvana”. 1920-luvulla, avantgarde-elokuvan ollessa uusi ilmiö, siitä puhuttiin "valon musiikkina", "liikkuvana maalauksena" tai "värillisenä rytminä".

Avantgarde-elokuvalle on tyypillistä perinteisen kronologisen tarinan puuttuminen. Jean Epstein, 1900-luvun alun keskeinen avantgarde-ohjaaja, sanoi: "Ei ole tarinoita. Tarinoita ei ole koskaan ollut. On vain tilanteita, ilman päätä tai häntää; ilman alkua, keskikohtaa tai loppua." (Lähde: Antti Pönni)

Avantgarde-elokuvan tärkein piirre ei siis ollut kyky kertoa tarinoita, vaan sen visuaalisuus, joka syntyi esimerkiksi valosta, liikkeestä, kuvien kestosta ja montaasista. Kuten musiikki herättää ajatuksia ja tunteita ilman tarinaa, avantgarde-elokuvantekijät ajattelivat voivansa tehdä samoin kuvien avulla. Nähtiin, että elokuvassa on mahdollisuus antaa ”ulkoinen muoto sisäisille visuaalisille tai runollisille näyille”. Elokuvat sisälsivätkin uudenlaisia rytmisesti leikattuja montaasijaksoja, jotka muodostivat lähes itsenäisiä, tarinasta irrallisia kokonaisuuksia.

Avantgarden käsitettä käytetään edelleen kuvaamaan kokeellista taidetta tai sen tekijöitä. Teknologian mahdollistaessa kokeilut uudenlaisilla välineillä kokeellisen elokuvan rinnalle on noussut media- ja videotaide.

Kokeelliset elokuvat toteutetaan tyypillisesti pienellä budjetilla, vaikkakin Suomessa elokuvantekijöiden on mahdollista saada apurahaa sellaisen tekemiseen. Monesti elokuvantekijä toteuttaa kokeellisen elokuvansa yksin tai pienellä työryhmällä. 

• Koskela tunnetaan avantgarde-elokuvien ja 'luovien' dokumentaarien tekijänä. Löydätkö Soundbreaker-elokuvasta avantgarde-elokuvan ominaisuuksia? Kuinka paljon elokuvan tapahtumia selitetään tai perustellaan katsojalle? Onko elokuvan maailma realistinen vai löytyykö siitä surrealistisia, epätodellisia kohtia? Miten ne on toteutettu?
• Voit löytää 1900-luvun alun avantgardistien töitä videoina internetistä. Keskeisiä ohjaajia olivat esimerkiksi Germaine Dulac, Luis Buñuel, Maya Deren, Jonas Mekas ja Man Ray. Katso avantgardistinen elokuva ja tutki onko elokuvassa juonta. Mitä ajatuksia tai aistimuksia elokuva herättää? Löydätkö elokuvista viitteitä muihin taiteisiin, esimerkiksi maalaus- tai tanssitaiteeseen?

Kokeellisen elokuvan eräänlainen vastakohta on valtavirtaelokuva. Sille on tyypillistä aristoteelinen, klassinen draamankaari ja henkilöhahmojen kohtalot tunteiden "välittäjinä". Aristoteelisen mallin mukaan tarina on kokonaisuus, jolla on alku, keskikohta ja loppu, tässä järjestyksessä. Alku käynnistää tapahtumat, ja loppu kehittyy muun seurauksena. Klassinen draamankaari edellyttää että tavallisen, tylsänkin elämän tapahtumia dramatisoidaan ja muokataan tarinalliseksi. Esimerkiksi dokumenttielokuvan ohjaaja valitsee päähenkilön elämästä jonkin tapahtumasarjan tai kehityskaaren, josta rakentuu elokuvan draama.

• Kuka oli Aristoteles?
• Millainen elokuva Soundbreaker olisi ehkä ollut, jos ohjaaja olisi rakentanut sen Aristoteleen mallin mukaan? Millaisia asioita ja tapahtumia ohjaaja olisi voinut seurata Pohjosen elämässä?
  Voit hahmotella klassisen draamankaaren myös juonirakenteen teoreetikon Gustav Freytagin viisiosaisen mallin mukaan:
  1. Esittely 2. Kasvava toiminta: Peruskonflikti kehittyy 3. Kliimaksi tai käännekohta: Komediassa asiat kääntyvät parempaan suuntaan, tragediassa huonompaan 4. Laskeva toiminta: Viimeinen jännitysmomentti 5. Loppuratkaisu, tragediassa katastrofi