keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU
Jean Sibelius on todellinen henkilö, elokuva ei 
kuitenkaan ole dokumentti vaan säveltäjän 
elämää on lähestytty fiktiivisesti. Käsikirjoittaja ja 
ohjaaja Timo Koivusalolla oli hänen omien 
sanojensa mukaan ”pyrkimys pysyä totuudessa”, 
mutta hän on tietoisesti liittänyt tapahtumia, 
vuosia ja henkilöitä yhteen (esim. Finlandia-hymni 
sanoitettiin vasta vuosikymmeniä elokuvassa 
esitettyä konserttia myöhemmin). Tällä tavoin on 
saatu sekä roolien määrää, että elokuvan kestoa 
hallintaan. On myös paljon tarinoita, joiden 
alkuperän totuudellisuudesta ei voi olla varma. 
Jutut ovat kulkeneet suusta suuhun ja niitä on 
saatettu alun perinkin värittää (esim. ”aiheeton 
iloisuus” syynä pidätykseen on kulkenut tarinana, 
mutta sitä ei ole kirjattu poliisin pöytäkirjoihin). On 
kyseessä sitten dokumentti tai fiktiivinen elokuva, 
lopullinen teos syntyy tekijöiden valinnoista. He 
valitsevat mitä haluavat näyttää, mitä eivät, 
näkökulman ja millä tavoin asiat esitetään. 
 
 
a) Tutustukaa Sibeliukseen, tietoa hänestä löytyy 
esimerkiksi www.sibelius.fi 
 
b) Poimikaa elokuvasta sellaisia asioita, joiden 
uskotte olleen käsikirjoittajan ”omaa tuotantoa” 
esim. mielenkiinnon lisäämiseksi tai tarinan 
kuljettamiseksi. 
 
c) Tarkastelkaa elokuvaa (henkilöitä, tapahtumia, 
ympäristöä…) tehtävissä 1 ja 2 kerätyn 
historiallisen faktan valossa. Mitä eroja, mitä 
yhtäläisyyksiä huomaatte? 
 
d) Jos itse käsikirjoittaisit Sibelius-elokuvan, mitä 
asioita haluaisit tuoda erityisesti esiin hänen 
elämästään? Miksi? Miten omasi eroaisi 
Koivusalon käsikirjoittamasta? 

 

 

 

Close Bitnami banner
Bitnami