Isän suosikkityttö Simone alkaa uskoa isän sielun asuvan pihapuussa.  Joka ilta tyttö kiipeää puuhun mukanaan isään liittyviä aarteita. Isän antaman rannekellon hän ripustaa oksaan, ikäänkuin se olisi tämän käsivarsi. Oksiston keskellä Simone istuu kuin isän sylissä. Tämä kuuntelee hänen murheensa sekä antaa hänelle viisaat neuvonsa.

Eräänä yönä Simone herättää äidin ja kertoo isän hengen keskustelevan hänen kanssaan. Ensin äiti pelästyy, mutta alkaa pian naapurirouvan kauhuksi itsekin istua puussa. Muutkin perheessä reagoivat puuhun. Perheessä ei surua jaeta, vaan kukin perheenjäsenistä käsittelee yksin tunteitaan. Puu sitoo perheen kuitenkin monin tavoin yhteen. Se edustaa isän voimaa, jonka avulla perhe voi työstää tunteitaan ja astua elämässä vähitellen eteenpäin. Äidin piileskellessä oksistossa pahansuopaista naapuriaan, hän nauraa ensi kertaa. Puussa voi surra rauhassa. Puu ei edusta kuolemaa, vaan elämää – ja vähitellen alkaa äitikin löytää elämänilonsa.

Elokuvassa surun ja hylätyksi tulemisen teema näkyy voimakkaimmin pienessä Simonessa. Isä kuolee ja hän menettää väliaikaisesti myös äitinsä. Ensin tämä katoaa masennukseensa – ja myöhemmin kuvioihin astuu uusi mies, George. Seurustelun edetessä , kaatuu osa puusta suoraan taloon, vanhempien parivuoteeseen. ”Mitä sinä oikein olet tehnyt”, kysyy Simone syyttävästi äidiltään. Tämä häpeää elämänjanoaan ja vastaa että surun kanssa on opittava elämään. Isäkin haluaisi heidän joskus nauttivan elämästään.

Surun läpikäyminen tuo konflikteja perheenjäsenten välille. Jokainen heistä kokee surun eri tavoin ja omassa rytmissään. Simonen mielestä kukaan ei kohta isää muistakaan. Vanhin veli saa opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta ja suunnittelee valoisin mielin tulevaisuutta. Pahinta on kuitenkin äidin ihastuminen Georgeen, johon muukin perhe mieltyy. Puukaan ei tunnu pitävän tunkeilijasta ja muuttuu pian vihamieliseksi. Pieni Simone puolustaa puun olemassoloa henkeen ja vereen.  George ei saa kaataa puuta, koska silloin kuolisi isän sielu. Ikään kuin Simone kantaisi harteillaan isän elämää. Simonea tarvitaan kuolleiden maassa, hän selittää äidilleen.

Simone käy surussaan läpi monia tunnekerrostumia: syvää rakkautta ja onnea  isänsä kanssa, mutta myös vihaa, huolta ja syvää pelkoa. Vasta äidin omistautuessa lapsilleen kokonaan, voi Simonekin olla lapsi.

POHDINTAA JA KYSYMYKSIÄ

– Keskustelkaa ryhmissä, millä tavoin puu kertoo perheen surusta? Miksi se on Simonelle niin kovin tärkeä? Millä tavoin perheenjäsenet surevat isää? Näkyykö surun käsittelemisessä eri vaiheita? Miksi surusta voi olla niin kovin vaikea puhua? Miksi suruun voivat kuulua myös riidat ja konfliktit?

– Usein surevat tuntevat syyllisyyttä. Pohtikaa, mistä syyllisyyden tunteet saattavat johtua ja miten syyllisyyden teema näkyy elokuvan kerronnassa?

– Keskustelkaa myös äidin suhteesta Georgeen. Pakeneeko hän suruaan rakastumiseen?  Mitä mieltä olette siitä, että hän katkaiseen suhteen mieheen Simonen vuoksi?

– Asettaako kulttuurimme meille normeja ja odotuksia surun työstämisestä?  Millaisia vaatimuksia esimerkiksi elokuvan naapurit asettavat äidille? Saako sureva mielestänne myös nauraa ja nauttia elämästä?

– Miettikää, millaista ystävää sureva tarvitsee? Miten vanhempansa menettänyttä ystävää voisi tukea?