keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

 

1. Dokumentissa asioiden merkitystä kiteytettiin erilaisiin esineisiin. Tuleeko näistä mieleen joitakin esimerkkejä?

Ulla-opettaja havainnollisti pallolla kellä on kulloinkin puheenvuoro luokassa. Pallon merkitys voidaan ajatella myös olevan kuvainnollisempi: opettaja pyrki myös heittämään oman oppimisen pallon kullekin oppilaalle. Jossain vaiheessa elokuvaa nuoret tekivät itse keväiseltä koulupihalta löytyvistä kivistä, lehdistä ja kukkasista pienimuotoisia taideteoksia, joilla he kuvastivat omia mielenliikkeitään. Elokuvan loppuosassa paperisiin paloihin pukeutuneet kouluvuosien kipeät muistot paiskattiin tulipataan. Viimeisenä esimerkkinä luokan oppilaat saivat jokainen mitalin omien ansioiden ja lahjojensa perusteella. Lahjan sai myös Ulla, koska oli niin kiva opettaja.

2. Ihmisille on luonteenomaista tehdä esineistä symboleita. Symboleihin kerääntyy ja kiteytyy erilaisia merkityksiä, jotka voivat olla yhteisesti jaettuja tai yksityisesti koettuja. Työstämällä symboleja ihmiset voivat käsitellä myös kipeitä, pelottavia tai arkoja aiheita. Merkityksellisten esineiden teho perustuu siihen, että niihin voi liittää muistoja, tunteita ja kokemuksia. Mitä symboleita tai merkityksellisiä esineitä tunnistat omassa arkiympäristössäsi, kuten kodissasi, koulussasi tai asuinpaikkakunnallasi? Tehdäänkö niillä jotain vai liittyykö niihin jotain muistoja tai kertomuksia? Keille ne ovat tärkeitä ja miksi?

Oman ryhmän/luokan kehittämisidea:
Pyydä oppilaitasi tuomaan näytille heille merkityksellinen esine tai kuva siitä. Miksi kyseinen esine on merkityksellinen? Liittyykö siihen joku erityinen muisto tai tarina? Miten tärkeää esinettä säilytetään? Voitte koota esineistä pienen näyttelyn luokkatilaan ja kuvitella olevanne hetken muistojen ja tarinoiden museossa. Jokainen voi esitellä oman esineensä luokalle. Voit myös koota ja kerätä itsellesi kokoelman erilaisia pikkuesineitä, kuten nukkeja, leluja jne. Anna oppilaittesi valita itselleen esine, joka heidän mielestään parhaiten kuvaa heitä itseään tai luokkaanne. Keskustelkaa valinnoista ja niistä syntyvistä ajatuksista!

Close Bitnami banner
Bitnami