keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Kasvatus ja uskonnollisen liikkeen valta

a. Lestadiolaisuuden vanhemmat kasvattavat ja opastavat lapsensa liikkeen oppien mukaan määrittelemällä melko tarkasti, mitä lapset ja nuoret saavat tehdä tai mitä he eivät saa tehdä. Perheissä on usein paljon lapsia, sillä liikkeen parissa suhtaudutaan kielteisesti ehkäisyyn. ”Ihmisoikeusliitto selvittää vanhoillislestadiolaisten ehkäisykieltoa", Kotimaa-lehti kertoo verkkosivuillaan. Liitto tutkii, onko ehkäisyasia ongelmallinen ihmis- ja perusoikeuksien kannalta. Sen mukaan jokaisella on oikeus päättää omasta perhe-elämästään, mukaan lukien lisääntyminen. "Uskonnollisella yhteisöllä ei ole oikeutta asettaa jäsenilleen elämäntapanormeja ja -arvoja. Jos yhteisö tekee niin, se syyllistyy aivopesuun ja painostukseen.” (Lähde: Kotimaa 16.1.2009)

Kuinka paljon uskonnolliset yhteisöt voivat mielestänne ohjata jäsentensä elämäntapaa? Mitä mieltä te olette ehkäisykiellosta? 
 
b. Elokuva alkaa kauniilla kuvauksella Raakelin perheen aamuherätyksestä. Pohtikaa, millaista olisi elää vaikkapa kymmenlapsisessa perheessä. Millaista olisi “arjen pyörittäminen” suurperheessä? Mitä hyviä tai huonoja puolia keksitte? Kirjatkaa, yhteiseen listaan erilaisia asioita, suurperheen elämästä aikuisen ja lapsen näkökulmasta. 
 
c. Keskustelkaa, onko lapsesta mahdollista kasvattaa sellaista kuin itse haluaa? Kuinka paljon vanhemmat ylipäätään voivat vaikuttaa lapsensa mieleen tai ajatteluun? Pitääkö lapselle asettaa rajoja? Mitä arvelette tapahtuvan, jos rajoja ei ole? Mikä on oikea tapa ohjata lasta? Mitä tarkoittaa vapaa kasvatus? Mikä on oikea tapa suojella lasta maailman pahalta ilman, että syyllistää hänet omilla ennakkoluuloillaan ja peloillaan? 
 
d. Lukekaa seuraava Kahlil Gibranin runo, ”Sinun lapsesi”, ja keskustelkaa, mitä se kertoo lasten kasvatuksesta. (Runon on säveltänyt Eero Ojanen, sen esittävät Arja Saijonmaa tai Kristiina Halkola, Love Records.) Mitä ajatuksia runo teissä herättää? Kirjoittakaa runon ja edellisten kysymysten sekä keskustelun perusteella lyhyitä mielipidekirjoituksia. 
 
SINUN LAPSESI 
 
Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. 
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. 
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, 
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle. 
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, 
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa. 
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan, 
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa, 
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta. 
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa, 
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista, 
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen. 
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet. 
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla. 
 
Kahlil Gibran, suom. Annikki Setälä 
Close Bitnami banner
Bitnami