keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Mestarillinen ohjaaja ja vahvat luottonäyttelijät

Copyright El Deseo

Espanjalainen elokuvaohjaaja Pedro Almodóvar nousi kansainväliseen maineeseen elokuvallaan Naisia hermoromahduksen partaalla (1988). Elokuva oli Oscar-ehdokkaana parhaan ulkomaisen elokuvan –sarjassa. Sido minut, ota minut (1989), Korkeat korot (1991) ja Lihan värinä (1997) jatkoivat sykähdyttävien elokuvien sarjaa. Kaikki äidistäni (1999) voitti Oscarin parhaan ulkomaisen elokuvan –sarjassa ja Puhu hänelle (2002) parhaasta käsikirjoituksesta. Almodóvar on voittanut lukuisia merkittäviä elokuvapalkintoja ja saanut tunnustusta omaperäisellä elokuvatyylillään, johon ovat olennaisena osana kuuluneet vahvat ja persoonalliset näyttelijäsuoritukset. Ohjaajan luottonäyttelijöihin kuuluvat mm. Antonio Banderas, Penélope Cruz, Paz Vega, Javier Cámara, Cecilia Roth, Carmen Maura, Carlos Areces ja Lola Duenas, joiden näyttelijäsuorituksissa rohkeat teemat ovat ruumiillistuneet.

Lisätietoa Almodóvarista, hänen elokuvistaan ja tyylistään löytyy Koulukinon oppimateriaaleista Julieta ja Iho jossa elän.

Close Bitnami banner
Bitnami