keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji. Tätä on toki kovin vaikea mitata, mutta jalkapallo sijoittuu ykköseksi lähes kaikissa mittauksissa, erityisesti niissä, joissa käytetään monia kriteereitä. On arvioitu, että yli puolet maailman väestöstä on tavalla tai toisella mukana jalkapallon maailmassa. Vuonna 2018 arvioidusti noin neljä miljardia ihmistä seurasi lajia. Se on ykkösenä television katsojaluvuissa ja lajin MM-kisat ovat maailmanlaajuisesti katsotuin yksittäinen urheilutapahtuma. Sitä pelataan yli 200 maassa, harrastajia on yli 250 miljoonaa ja jalkapallolla on eniten ammattilaisliigoja maailmassa. Se on myös yksi rahallisesti tärkeimmistä urheilulajeista. Jalkapallo näkyy hyvin myös sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi lajin supertähti Cristiano Ronaldo on instagramin seuratuin yksittäinen henkilö yli 178 miljoonalla seuraajalla. Myös Lionel Messi (9. 127 miljoonaa seuraajaa) ja Neymar (10. 123 miljoonaa seuraajaa) pääsevät top 10 -listalle (elokuu 2019).

Nykymuotoinen jalkapallo juontaa juurensa 1800-luvun Englantiin. Tuolloin laji oli monilta osin kovin erilainen verrattuna siihen lajiin, minkä tänä päivänä tunnemme. Toki peli itse oli pitkälti nykyisen kaltainen. Pelikenttä, säännöt, käytänteet, pelaajien ja tuomareiden velvollisuudet , rajaheitot, vapaa-, kulma-, ja maalipotkut alkoivat kehittyä ja olivat nykyisenlaisia jo 1900-luvun alkupuolella. Jalkapallo levisi Englannista maailmalle ensin vanhan mantereen muihin osiin ja myöhemmin merten taakse, erityisesti Etelä-Amerikkaan. Englanti oli tuohon aikaan yksi maailman taloudellisista ja poliittisista suurvalloista, joten merenkulku ja kaupankäynti avitti jalkapallon leviämistä. Peli levisi Pohjoismaihin, Suomi mukaan lukien, englantilaisten merimiesten mukana 1800-luvun lopulla. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa laji laajensi reviiriään yläluokan ja sivistyneistön lajista myös työväenluokan lajiksi. Jalkapallon levitessä ja muuttuessa massailmiöksi se myös organisoitui kansallisesti ja kansainvälisesti. Järjestäytyminen alkoi vuonna 1863 Englannin jalkapalloliiton perustamisesta. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA (Fédération Internationale de Football Association) perustettiin vuonna 1904 ja Euroopan jalkapalloliitto UEFA (Union of European Football Associations) 1954, sen alla pelataan muun muassa Mestareiden ja Euroopan liigaa. Suomen jalkapalloliitto, eli Palloliitto, perustettiin vuonna 1907.

Kysymyksiä ja tehtäviä

1. Kannatatko itse jotain jalkapallojoukkuetta tai muun lajin joukkuetta? Miten se näkyy elämässäsi?
2. Kerro jostain itsellesi tärkeästä jalkapalloon liittyvästä muistosta, mikä tekee siitä tärkeän?
3. Selvitä yksin tai ryhmässä jalkapallon historiaa Suomessa. Oliko tietoa helppo löytää?

 

VINKKEJÄ LIIKUNTATUNNILLE

Jalkapallo sopii liikunnan opetukseen jokaiselle luokka-asteelle sen matalan aloituskynnyksen vuoksi.  Jalkapallo kehittää monia liikunnan opetuksen tavoitteisiin liittyviä keskeisiä sisältöalueita, kuten fyysistä toimintakykyä, motoristisia taitoja ja sosiaalista toimintakykyä. Lisäksi sitä on helppo soveltaa kaikille sopivaksi.

Hyviä jalkapalloon ja palloiluun liittyviä harjoitteita löytyy esimerkiksi Opetushallituksen Pallopelejä ja pelisovelluksia -julkaisusta. Heinolan palloilijat ry on puolestaan koostanut Harjoituspankin, joka sisältää paljon jalkapallon opetukseen liittyviä harjoitteita. Turun kaupungin sivuilta löytyy jalkapallon pienpelisäännöt pähkinänkuoressa.

Ylläolevista lähteistä poimittuja liikunnallisia tehtäviä:

1. Kuljetusviesti

  • Ryhmä jaetaan 4-6 hengen joukkueisiin. Vuorollaan kukin lapsista vie viestiä kuljettamalla palloa sovitulla tavalla käsiä, jalkoja tai mailaa käyttäen merkityn matkan. Kuljetustavan voi aluksi määrätä opettaja, mutta uusissa erissä kukin joukkue vuorollaan näyttää kuljetustavan. Viestileikkiä jatketaan, kunnes opettaja antaa lopetusmerkin. Yhden erän pituus on esimerkiksi 2-5 minuuttia. Joukkueet voivat laskea, kuinka monta kierrosta ehtivät kuljettaa palloa.

2. Torninvartija

  • Muodostetaan 3-5 m säteellä piiri. Yksi pelaajista kerrallaan vartioi piirin keskellä olevaa keilaa. Muut syöttelevät ja heittelevät yhdellä pallolla saadakseen keilan kaatumaan. ”Torninvartija” yrittää estää jaloillaan pallon osumista keilaan. Kokeile myös niin, että käytetään vartiointiin vain käsiä tai vartalon muita osia.

3. Jalkapallon tekniikkarata

a) Neliön muotoinen alue 5 x 5m. Kuinka monta kertaa ehtii pompottelemaan palloa ilmassa 2 minuutin aikana.

b) Kahden seinän välille asetetaan kartioita sopivan etäisyyden päähän toisistaan. Kartiot tulee pujotella ja lopuksi laukaista pallo seinään niin, että voi itse jatkaa pujottelua jälleen toiseen päähän. Lasketaan kuinka monta kertaa ehtii kulkea radan läpi 5 minuutin aikana.

c) Pomputtelu päällä _____/ krt

d) Maalista saa eri kohdista pisteitä sen vaikeuden mukaan (esim. reunoista kolme ja keskeltä 5). Lauotaan maaleja 5, 10 ja 15 metrin päästä. Lasketaan kuinka monta pistettä saadaan yhteensä.

e) Laitetaan keiloja 5 metrin etäisyydelle toisistaan aina 30 metrin päähän asti. Aloitetaan juoksemaan pallon kanssa viivalta ensimmäiselle keilalle, palataan takaisin viivalla, juostaan toiselle keilalle, palataan viivalle, juostaan kolmannelle viivalle, jne. Otetaan aikaa.

 

Lähteet:

EducationWorld: 10 most played sports around the world

Pledge Sports: Top 10 most played sports

Sports Show: Top 10 popular sports in the world

Worldatlas: The most popular sports in the world

Kuningaspelin kentät – Jalkapalloilu paikallisena ja globaalina ilmiönä. Hannu Itkonen & Arto Nevala (toim.). Gaudeamus. 2007.

 

 

Close Bitnami banner
Bitnami