keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuvan arvomaailma heijastelee Bamse -sarjakuvien ja -elokuvien tapaan kaikkien oikeutta hyvinvointiin, huolenpitoon ja suojeluun sekä yhdenvertaisuuteen. Elokuvien perustana on ajatus siitä, että kaikki ovat tärkeitä ja arvokkaita juuri sellaisina kuin ovat. Omana itsenään ei kuitenkaan aina saavuta muiden ihmisten kunnioitusta, ellei toimi toisia ja ympäristöä kohtaan kunnioittavasti, kuten elokuvan roistot tulevat oppimaan. Elokuvassa onkin vahvana pohjavireenä ihmisenä kasvu ja sivistys. Tämä ilmenee hahmojen suhtautumisena itseen, toisiin ja ympäristöön sekä tavoissa toimia oikein ja reilusti.

Bamsen arvomaailma viestitään selkeästi ja epätoivottu käyttäytyminen johtaa epämiellyttäviin seurauksiin. Elokuvassa hyvä-paha -asetelma on selkeä ja loppu on onnellinen; kelmien rangaistukseksi jää luikkia omiin koloihin, kun muut yhteisön jäsenet iloitsevat yhdessä asioiden päätyttyä hyvin.

Close Bitnami banner
Bitnami