keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuva tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia havaita toiminnan vaikutuksia toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Lapsia voi ohjata muodostamaan omia mielipiteitä ja arvioimaan kriittisesti elokuvassa vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja. Tätä voi tukea esimerkiksi pohtimalla eri kohtauksissa ilmeneviä tilanteita ja kuvattua käyttäytymistä tai tarkastelemalla eri henkilöhahmojen toiminnan motiiveja, käyttäytymistä ja sen seurauksia; toki yhteiseen keskusteluun kannattaa ottaa myös lasta ihmetyttävät kysymykset. 

Tunteiden ilmaisuun, käyttäytymiseen ja sen seuraamuksiin sekä oikean ja väärän kysymyksiin perehtyminen lasten kanssa on osa eettistä kasvatusta, jonka tarkoituksena on ohjata lasta eettiseen ja vastuulliseen toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen. Lisäksi lasten kehitystä tuetaan niin, että he oppivat toimimaan sekä käyttämään osaamistaan toisten hyväksi. 

Juuri tätä Bamse ja jymykello -elokuvassa korostetaan. Sekä Kasimir Kettu että Bamse toimivat elokuvassa yhteisön hyväksi, mutta toiminnan motiivit eroavat toisistaan. Siksi tämän elokuvan avulla on mielekästä tutkailla myös toiminnan taustalla vaikuttavia pyrkimyksiä ja keskustella lasten kanssa toimintaan virittävistä tarkoitusperistä ja niiden oikeutuksesta. Pyhittääkö tarkoitus keinot, kun Kasimir Kettu ryhtyy kiltiksi ja kaupungin uudeksi sankariksi? Mitä Kasimir Kettu ylipäätään pyrki tavoittelemaan käyttäytymisellään? Oliko hän joka tilanteessa iloinen suunnitelmiensa toteutumisesta? Vai mahtoiko hän myös kokea ristiriitaisia tunteita?

On hyvä muistaa, että kyky kuvitella ja luoda mielikuvia on tärkeää lapsen eettisen ajattelun kehittymiselle. Elokuva tarjoaa lapsille mahdollisuuksia asettautua toisten asemaan ja pohtia toimintaa ja tunteita elokuvassa esiintyvien hahmojen kautta. Elokuvan moraalinen arviointi ja arvottaminen ovatkin olennaisia tekijöitä elokuvalle muodostuvien merkitysten kannalta. Merkityksiin päästään kiinni myös keskustelemalla miten lapsi suhtautuu tiettyyn hahmoon ja hahmon toteuttamaan toimintaan. Elokuvakokemuksen purkaminen yhdessä on tärkeää myös siksi, että lapsen näkemykset elokuvasta auttavat aikuisia ymmärtämään lasten kulttuurisia ja moraalisia arvoja ja tapaa arvottaa ihmisten toimintaa.

Close Bitnami banner
Bitnami