Protestimieliala Pohjois-Irlannissa kasvoi 1960-luvulla. Vuonna 1968 Pohjois-Irlannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Derryssä järjestettiin suuri kansalaisoikeusmarssi. Poliisi hajotti marssin ennen kuin se ehti kunnolla alkaa. Mielenosoittajia ja sivullisia hakattiin ja poliisi sai puolestaan niskaansa palopommeja. Noin sata ihmistä loukkaantui. Derryn kansalaisoikeusmarssin katsotaan usein olevan alku Pohjois-Irlannin levottomuuksille (The troubles).

1960-luvun lopulla ja 70-luvun alussa levottomuudet pahenivat. Sekä Pohjois-Irlannin pääkaupungissa Belfastissa että Derryssä järjestettiin useita mielenosoituksia, jotka puhkesivat mellakoiksi. Pohjois-Irlanti määrättiin vuonna 1969 brittiarmeijan komentoon. Samaan aikaan Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA aktivoitui. Järjestö teki muun muassa useita pommi-iskuja.

Brittimieliset unionistit olivat perustaneet keväällä 1966 Ulsterin perustuslaillisen puolustuskomitean (UDR eli Ulster defence regiment) ja sen puolisotilaallisen siiven UPV:n. Samoihin aikoihin oli perustettu myös Ulsterin vapaaehtoisjoukot eli UFV. Nämä ryhmittyvät taistelivat IRA:ta vastaan ja tekivät muun muassa pommi-iskuja, jotka ne pyrkivät vierittämään IRA:n syyksi.

Kesäkuussa 1970 Belfastissa tapahtui Falls Curfewksi kutsuttu konflikti, jossa nuoret heittelivät aseita etsiviä brittisotilaita muun muassa kivillä. Pieni välikohtaus laajeni täydeksi mellakaksi ja pian IRA:n aktivistit alkoivat heitellä sotilaita omatekoisilla käsikranaateilla. Tämä johti tulitaisteluun brittisotilaiden ja IRA:n jäsenten välillä. Armeija ampui kaasukanistereita, joita meni kattojen ja ikkunoiden läpi taloihin. Siviilit alkoivat paeta alueelta. Mellakka ja ammuskelu jatkuivat yön läpi. Armeija tutki noin 1000 kotia ja tappoi neljä siviiliä koko operaation aikana. Falls Curfewin välikohtaus vakuutti osaltaan katolilaisen työväenluokan siitä, että brittiarmeija ei ollut puolueeton. IRA:n kannatus katolilaisen työväenluokan parissa kasvoi.

Vuoden 1971 elokuussa brittiarmeija aloitti laajan pidätysoperaation, jota kutsuttiin ”Operaatio Demetriukseksi”. Tämä sai maltillisetkin nationalistit lakkauttamaan yhteistyönsä Iso-Britannian valtion kanssa. Saman vuoden joulukuussa nationalistit julistivat erään osan Derryn kaupungista ”vapaaksi Derryksi”.

Vuonna 1971 IRA:n lukuisat pommi-iskut johtivat niin sanottuun internointilakiin. Laki tarkoitti sitä, että Pohjois-Irlannin sisäministerillä oli oikeus määrät pidätettäväksi lähes kenet tahansa. Lain voimaantulo aiheutti raivokkaita protesteja ja lisää levottomuuksia.

Verisunnuntai (Bloody Sunday) Pohjois-Irlannin Derryssä herätti valtavan vihan irlantilaisissa ja sai aikaan jäsenvyöryn IRA:han. Verisunnuntai tapahtui 30.tammikuuta vuonna 1972, kun Iso-Britannian laskuvarjojoukot ampuivat Derryn Bogdisessa järjestetyssä kansalaismielenosoituksessa siviilejä. Armeijan joukot ampuivat pakenevia mielenosoittajia surmaten 14 ja haavoittaen 13:aa ihmistä.

1970-luvun alun tapahtumat johtivat IRA:n käymään sissisotaan, lukuisiin pommi-iskuihin (jotka haavoittivat usein myös sivullisia, vaikka niistä pyrittiin varoittamaan alueiden asukkaita etukäteen) ja lukuisiin turhiin rauhanneuvotteluihin IRA:n ja Iso-Britannian hallituksen välillä.

1970-luvun loppupuolella ihmiset alkoivat kyllästyä jatkuvaan väkivaltaan ja levottomuuksiin ja sekä IRA:n että protestanttien äärijärjestöjen suosio alkoi laskea.

1980-luvun alussa joukko pidätettyjä IRA:n aktiiveja ryhtyi vankilassa nälkälakkoon. Tavoitteena oli saada vangituille aktiiveille poliittisen vangin status, joka toisi mukanaan laajempia oikeuksia. Ensimmäisenä nälkälakkoon ryhtyi 26-vuotias Bobby Sands. Nälkälakkonsa aikana hänet valittiin Iso-Britannian parlamentin alahuoneeseen. Sands kuoli 66 nälkälakkopäivän jälkeen. Hänen jälkeensä kuoli vielä yhdeksän nälkälakkoilevaa vankia. Iso-Britannian pääministeri Margaret Thatcher ei kuitenkaan suostunut taipumaan vankien vaatimuksiin.

1980-luvulla Iso-Britannia ja Irlanti alkoivat kiivaasti etsiä poliittista ratkaisua Pohjois-Irlannin konfliktiin. Thatcherin hallitus sopi vuonna 1985 Pohjois-Irlannin asemasta. Äärijärjestöjen kannatus heikkeni 1990-luvun alussa merkittävästi. Tilapäinen tulitauko saatiin aikaan ensimmäisen kerran vuonna 1994. Konflikti päättyi virallisesti vuonna 1998 pitkänperjantain rauhansopimukseen. IRA lopetti aseellisen toiminnan vuonna 2005 ja lakkautti itsensä lopullisesti vuonna 2008.