keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Virpi Suutari on kahdella Jussilla palkittu, maailmalla tunnettu ja arvostettu dokumentaristi, jonka elokuvat ovat voittaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja olleet ehdolla mm. EFA-palkinnon saajaksi. Suutarin elokuviin lukeutuvat mm. Auf Wiedersehen Finnland (2010), Hilton! (2013), Eedenistä pohjoiseen (2014) ja Eleganssi (2016).

Elokuvan on leikannut Jussi Rautaniemi, kuvannut Heikki Färm F.S.C., musiikin on säveltänyt Sanna Salmenkallio ja äänisuunnittelusta vastaa Olli Huhtanen.

Elokuvan ovat tuottaneet Oktober Oy:n Joonas Berghäll (Kuun metsän Kaisa, Äidin toive, Miesten vuoro) ja Satu Majava (Kuun metsän Kaisa, Äidin toive). 

OHJAAJAN SANA – Virpi Suutari

”Monista meistä tulee tulevaisuudessa yhä enemmän freelancereita tai yksityisyrittäjiä” – Nobel-palkittu taloustieteen professori Bengt Holmström

Työelämästä kertovat dokumenttielokuvat ovat perinteisesti korostaneet palkkatyöläisen tai työttömän näkökulmaa. Tuoreessa elokuvassani tarkastelen maailmaa yrittäjyyden kautta, sillä yrittäminen koskee tulevaisuudessa yhä useampia meistä.

Yrittäjä-elokuvan taustalla leijuu suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä. Otteeltaan se on silti inhimillinen ja hetkittäin jopa karnevalistinen “luontoelokuva” muutamasta yritteliäästä yksilöstä kahdessa hyvin erilaisessa suomalaisessa maisemassa.

Modernia yhteiskuntaa rakennettiin käsitykselle siitä, että suuret teollisuusyritykset luovat pysyviä työpaikkoja ja kansallista hyvinvointia. Niiden kyky tarjota työtä heikkenee, samalla kun osa ammateista tulee häviämään tai ainakin muuttumaan automatisaation myötä. Moni meistä joutuu keksimään uusia tapoja kouluttautua ja työllistyä. Useista tulee jonkin sortin yksinyrittäjiä. Digitaalisilla alustoilla kilpailutettavat lyhyet keikkatyöt yleistyvät – ja työn hinta laskee.

Suomalainen sosiaaliturva on rakennettu kuukausipalkalla tehtävälle vakituiselle työlle. Uudessa tilanteessa väliinputoajien määrä voi kasvaa ja tähän asti melko yhtenäinen väestö jakaantua asenteiltaan ja intresseiltään. Kokemus työn merkityksestä ei ole kuitenkaan muuttunut: työ on yhä tärkeä osa hyvää elämää.

Yrittäjä -elokuvani keskiössä on aiheen yhteiskunnallisuudesta huolimatta ennen kaikkea ihminen; tarve kuulua yhteisöön ja luoda jotakin merkityksellistä elannon hankkimisen ohella. Elokuvassa seuraan nyhtökauran keksineiden Reetta Kivelän ja Maija Itkosen hullunmyllyä vuoden ajan aina ensimmäisen tuotantokoneen saapumisesta alkaen; samaan aikaan Honkajoella viisihenkinen Laineen perhe ponnistelee yhteisvoimin ansaiten elantoaan liha-autobisneksestä ja sympaattisesta pienestä tivolistaan.

Ensi katsomalta elokuvan nyhtökauraa tuottavat kaupunkilaiset ja lihaa kauppaavat maalaiset näyttävät tulevan kuin eri planeetoilta. Lähempää tarkasteltuina heissä on kuitenkin paljon samaa: sitkeyttä ja riskinottokykyä – ja suurta vapaudenkaipuuta.

Lähde: Elokuvan lehdistömateriaali/Pirkanmaan elokuvakeskus

Close Bitnami banner
Bitnami