keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Ohjaaja-käsikirjoittaja Khadar Ahmed

Khadar Ahmed on Somaliassa syntynyt suomalainen elokuvantekijä. Hänen käsikirjoittamansa ja Juho Kuosmasen ohjaama lyhytelokuva Kaupunkilaisia voitti toisen palkinnon Locarnon elokuvajuhlilla vuonna 2009. Vuonna 2015 Ahmed valittiin Cannesin elokuvajuhlien Cinéfondation-residenssiin, jossa hän kehitteli ensimmäistä pitkää elokuvaohjaustaan. Ahmed on myös ohjannut ja käsikirjoittanut lyhytelokuvan Me ei vietetä joulua ja kirjoittanut pitkän elokuvan Saattokeikka, joka sai ensi-iltansa Suomessa maaliskuussa 2017. Tällä hetkellä Ahmed asuu Pariisissa.

Ohjaajan sana:

"Yövaras on elokuva, joka on saanut inspiraationsa tositapahtumista. Tuntemattomaksi jäänyt muukalainen “lainaili” öisin nuoremman veljeni autoa, ja palautti sen seuraavana aamuna. Tätä jatkui useita viikkoja. Veljeni oli todella turhautunut ja vaarassa menettää työpaikkansa jatkuvan myöhästelyn takia.

Veljeni teki kaikkensa saadakseen varkaan kiinni, mutta ei onnistunut. Lopulta auto meni rikki, ja se vietiin romuttamolle. Veljeni ei koskaan saanut tietää kuka varas oli. Koen tarinan kertomisen arvoiseksi, ja halusin tehdä siitä elokuvan.

Yövaras ei käsittele ainoastaan autovarkautta, vaan myös perheen jälleennäkemistä. Päähenkilö Farah on pitkään odottanut Afrikassa asuvaa vaimoaan Suomeen. Kun perheenyhdistäminen on tapahtumassa, näkymätön varas on vaarantaa sen.

Tarina kertoo myös työttömyydestä, sitoutumisesta ja ystävyydestä, jotka ovat jokapäiväisiä asioita ympäri maailmaa."

Tehtävä
Mieti, mistä omassa elämässäsi tapahtuneesta absurdista asiasta, kohtaamisesta, tapahtumasta tms. voisi tehdä lyhytelokuvan. Kun olet keksinyt aiheen mieti, mistä sen avulla voisi kertoa. Voisiko se esim. toimia symbolina jollekin?

 

Close Bitnami banner
Bitnami