keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Vuorovaikutus työyhteisössä

Jokainen meistä hahmottaa maailmaa yksilöllisesti. Vuorovaikutuksessa osapuolet vaikuttavat toisiinsa. He vastaavat toistensa käyttäytymiseen sen mukaan, miten ovat tätä tulkinneet.  Tulkintoihin vaikuttavat omat ennakko-oletuksemme ja aikaisemmat kokemuksemme vastaavanlaisissa tilanteissa.  Osapuolet eivät siis reagoi toistensa tekoihin vaan teoille antamiinsa merkityksiin.  Esimerkiksi kun työkaveri tarjoaa apuaan jonkin työtehtävän suorittamisessa, vastaanottaja voi tulkita avun tarjouksen vaikkapa seuraavilla tavoilla: ”Eikö hän luota siihen, että osaan tehdä työni?” tai ”Onpa mukavaa, että saan apua ja samalla opin, miten asia tehdään.” Tulkinnat helpottavat arkipäivän vuorovaikutustilanteissa toimimista, mutta väärät tulkinnat aiheuttavat väärinkäsityksiä ja ristiriitoja. Vuorovaikutussuhteisiin liittyy aina jonkin verran ristiriitoja. Kukaan ei voi täydellisesti asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää oikein hänen arvojaan, tavoitteitaan ja menettelytapojaan.
 

1. Muistelkaa pienryhmissä elokuvan kohtauksia. Minkälaisissa tilanteissa henkilöt tekivät toistensa käyttäytymisestä tulkintoja?  Mihin tulkinnat perustuivat ja minkälaista toimintaa ne aiheuttivat osapuolissa.
Esimerkkikohtauksia:
Rousku lyö veitsellä maalipurkkiin reikiä.  Raninen tulee paikalle. Miten hän tulkitsee Rouskun toimintaa ja mitä siitä seuraa?
Karita katselee ikkunasta ulos kun Rousku lastaa Jylhäkorven autoon tavaraa. Miten Karita tulkitsee tilanteen? Mitä siitä seuraa?
Kataja ottaa Rouskun kyytiin ja haluaa tietää kuka varastaa tavaraa. Miten Kataja tulkitsee Rouskun viestintää ja mitkä ovat seuraukset?
2. Mieti omaa työpaikkaasi tai opiskeluryhmääsi. Muistele jotain tilannetta, jossa olet tulkinnut toisen käyttäytymistä tietyllä tavalla ja toiminut sen mukaisesti. Oletko huomannut jonkun toiminnan jälkeen tehneesi väärän tulkinnan? Entä onko joku toinen tulkinnut sinun käyttäytymistäsi väärin? Mitä siitä on seurannut?
3.    Miettikää miten voisitte omassa työyhteisössä tai opiskeluryhmässä ehkäistä vääriä tulkintoja.
 

Close Bitnami banner
Bitnami