keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

 

Vaihdokkaan ohjaaja Teuvo Puro (1884-1956) on merkittävä mies suomalaisen elokuvan alkutaipaleella. hän on ollut tärkeä osa elokuvahistoriaamme jo ensimmäisestä suomalaisesta näytelmäelokuvasta Salaviinanpolttajat (1907) lähtien. Mykän elokuvan kaudella hän vaikutti koko näytelmäelokuvamme käynnistäjänä. Hän on osallistunut suomalaisen elokuvan kehitykseen sekä näyttelijänä, tuottajana ja ohjaajana ja olipa hän myös Suomen Kansallisteatterin pitkäaikainen näyttelijä ja ohjaaja. 
 
Tutustukaa tähän suomalaisen elokuvan uranuurtajaan ja laatikaa hänen pienoiselämänkertansa. Voitte myös kirjoittaa ”omaelämäkerran”, jossa omaksutte Puron roolin ja pyritte katsomaan suomalaisen elokuvan alkutaipaletta ja elokuvantekijän arkea yksilön näkövinkkelistä. 
  • Suomen kansallisfilmografian osassa 1 oleva Sakari Toiviaisen artikkeli Teuvo Puro elokuvaohjaajan on hyvä tiivistelmä Puron urasta ja elämästä 
  • Myös Internetistä löytyy elämäkertatietoja
 
Close Bitnami banner
Bitnami