Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Aleksi Salmenperä kertoo Tyhjiö-elokuvan tekemisestä seuraavasti:
”On selvää, että tässä tarinassa on paljon henkilökohtaista mukana. Kaikista elokuvistani tämä syntyi lähietäisyydeltä. Tarinaan toivat oman elämänsä mukaan myös pääosien näyttelijät. Elokuva sai alkunsa, kun pitkään käsikirjoitettu elokuva ei saanutkaan Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea. Olin ollut kyseisen käsikirjoituksen kanssa pitkiä aikoja lukossa ja sen saadessa kielteisen päätöksen jäin tyhjän päälle. Näyttelijät, joiden kanssa olin kyseisestä elokuvasta puhunut, halusivat kuitenkin tehdä elokuvan. Ehdotin, että tehdään sitten ilman rahaa, mutta eri elokuva. Tyhjiö lähti syntymään nimenomaan tekemisen halusta. Ja samalla pelosta, että pian tekemisen kynnys nousee liian korkeaksi.”
Lähde: Elokuvan lehdistömateriaali

Voitte myös katsoa Aleksi Salmenperän haastattelun YLE:n Arto Nyberg -ohjelmasta.

• Pohtikaa, minkälainen Tyhjiö on fiktioelokuvana, mistä tai minkälaisista elementeistä elokuvan tunnistaa fiktioksi. Mitä ajatuksia ohjaaja-käsikirjoittajan omien kokemusten käyttäminen elokuvan materiaalina herättää?
• Mitä ajatuksia elokuvan fragmentaarinen rakenne herättää? Miten elokuvan rakenne vaikuttaa katsomiskokemukseen? Onko elokuvaa helppo seurata? Jääkö elokuvassa jokin asia epäselväksi tai jopa pimentoon?
• Pohtikaa, miksi elokuva on mustavalkoinen; olisiko elokuva ollut samanlainen tai katsomiskokemuksena samanlainen jos se olisi ollut värielokuva?
• Tutustukaa vielä seuraaviin elokuvan taustoja avaaviin kirjoituksiin. Mitä ajatuksia ne herättävät elokuvan tekijän näkökulmasta tarkasteltuna? Näkyykö elokuvan budjetti tai tekijöiden vapaaehtoisuus jollain tavalla elokuvassa? Onko elokuva jollain tapaa ”huonompi” kuin suurella budjetilla tehty elokuva?

Episodi: ”Tommi Korpela ja Laura Birn esittävät pariskuntaa Aleksi Salmenperän elokuvassa, jota on tehty vähin äänin kulissien takana”

Iltalehti: ”Tommi Korpela halusi näytellä palkatta Aleksi Salmenperän elokuvassa Tyhjiö yhdessä Laura Birnin kanssa: ”Emme saaneet pennin jeniä!”

Elokuvan laijtyyppejä ja tyylittelyä

Elokuvia luokitellaan niiden sisällön (teemat, lähestymistapa), ilmaisukeinojen, sävyn ym. perusteella eri lajityyppeihin eli genreihin. Lajityyppi on usein helppo tunnistaa tiettyjen elementtien kautta mutta sitä on vaikeampi määritellä tarkasti, sillä lajien luokittelutavat poikkeavat toisistaan ja monissa elokuvissa lajityyppien piirteitä sekoitetaan sujuvasti keskenään. Aleksi Salmenperän Tyhjiö on määriteltävissä komedialliseksi draamaelokuvaksi, missä huumori on paikoin mustaa ja tilanteet kääntyvät hauskoista traagisiksi.

Draamalle on tyypillistä realististen hahmojen kohtaamien konfliktien esittäminen, mukana on usein myös traagisia elementtejä. Draamaelokuvissa kuvataan yleensä koko inhimillisen tunnekokemuksen kirjoa, ja niiden teemat ulottavat usein tavallisten ihmisten arjen taakse elämän suuriin kysymyksiin.

Komedialle tyypillisiä elementtejä, kuten yllättäviä käänteitä, karrikointia, vauhtia, ylösalaisin käännettyjä valta-asemia ja vahvaa visuaalisuutta, löytyy usein esimerkiksi klassisista animaatioista. Komedian tavoite on saada katsoja huvittumaan ja nauramaan hassuille tapahtumille ja humoristisille henkilöhahmoille. Iloa tuottavaan komediaan kuuluu yleensä onnellinen loppu.

(Lähde: Kovanen, Marjo & työryhmä (2013): Elokuvakasvatuksen opas. Otava. Keuruu.)

• Miten edellä mainitut lajityyppimääritelmät istuvat elokuvaan? Mitä draama- komediaelokuvan piirteitä elokuvassa nousee esille?
• Minkälaiset elementit tekevät elokuvasta poikkeuksellisen, esimerkiksi juuri draama- tai komediaelokuvana?
• Pohtikaa vielä lopuksi Salmenperän elokuvaa taide-elokuvana. Minkälaisia taide-elokuvan piirteitä elokuvassa nousee esille? Miksi tekijä on valinnut tämän tavan tehdä elokuvansa, ts. mitä hän haluaa kertoa elokuvallaan? Minkälaisia mahdollisuuksia elokuvan taiteellinen tyylivalinta avaa verrattuna esimerkiksi valtavirtaelokuvaan?

Käyttäkää tehtävän apuna seuraavaa tekstiä:

Taide-elokuvan historiallinen tausta löytyy sodanjälkeisestä, ennen kaikkea 50- ja 60-lukujen eurooppalaisesta elokuvasta, jossa pyrittiin ottamaan etäisyyttä suoraviivaiseen kerrontaan ja tuomaan etualalle sosiaalisia, psykologisia ja filosofisia kysymyksiä. Taide-elokuvan ideaan kuuluu ainakin jonkin asteinen pyrkimys jatkuvaan uusien ilmaisumuotojen etsintään.

Taide-elokuva käyttää usein hyväkseen valtavirtaelokuvan keinoja mutta usein kehitellen ja laajentaen niitä omia tarkoitusperiään silmälläpitäen. Kerronnan eteneminen taide-elokuvassa on usein episodimaisempaa, viipyilevämpää ja sattumanvaraisempaa kuin valtavirtaelokuvassa. Mukana voikin olla paljon tarinan kannalta toissijaista tai jopa merkityksetöntä ainesta (saatetaan viipyillä tilanteissa tai kiinnittää huomiota erilaisiin yksityiskohtiin).

Elokuvan henkilöhahmoja ei välttämättä määritellä tiettyjen helposti tunnistettavien luonteenpiirteiden puitteissa, jotka sitten yksiselitteisesti motivoisivat heidän toimintaansa. Heidät saatetaan vain nähdä toimimassa (tai ennemmin ei-toimimassa) eri tilanteissa, katsojan tehtäväksi jää päätellä mikä heitä kulloinkin motivoi ja mikä heidän tarinansa tai olemisensa mahdollinen mielekkyys on. Henkilöiden ongelmat ja kriisit eivät aina rajoitu pelkästään käsillä oleviin ongelmiin ja päämääriin, vaan niillä saattaa olla eksistentialistinen ulottuvuus: vaakalaudalla ovat usein elämän merkitys ja arvot ylipäänsä.

(Lähde: Bacon, Henry (2000): Audiovisuaalinen kerronnan teoria. SKS. Tammer-Paino.)