keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuvan aikana läheiset alkavat hiljalleen puhua Raysta poikana ja käyttää hänestä englannin him-pronominia. Matkan varrelle mahtuu vastentahtoisuutta, vahinkoja ja paljon korjausliikkeitä. Erityisen mieleenpainuva on kohtaus jossa Rayn vanhemmat keskenään riidellessään viittaavat häneen ensin väärällä pronominilla ja tekevät heti perään korjausliikkeen: ”her, him!” -yhdistelmä  toistuu läpi kohtauksen.

Sanoin tapahtuva oikein sukupuolittaminen on  sukupuoleen liittyvän itsemääräämisoikeuden perusasia. Vaikka niiden sanojen käyttäminen, joita ihminen toivoo itsestään käytettävän on pohjimmiltaan hyvin yksinkertaista ja helppoa, joutuvat transsukupuoliset kohtaamaan tässä valitettavan paljon vastustusta. Jopa tätä perustellaan usein vaikeudella, mikä paljastaa sen että esimerkiksi vaikeusperusteluiden taustalla on yleensä todellisuudessa halu pakottaa sukupuolivähemmistöt pysymään näkymättöminä.

 

Tehtävä

Pohtikaa miten koulustanne voisi tehdä turvallisemman paikan transsukupuolisille oppilaille. Voitte pohtia ilmapiiriä ja käyttäytymisperiaatteita, mutta myös konkreettisia kysymyksiä kuten wc- ja pukuhuonetiloja tai sukupuolitettuja oppiaineryhmiä.

 

Close Bitnami banner
Bitnami