keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Homouden tai lesbouden kuvaaminen elokuvissa tai televisiosarjoissa ei ole vielä 2010-luvullakaan tavallista tai ongelmatonta. Amerikkalaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa on erityisesti 1990-luvulta alkaen nähty enemmän homo- ja lesbohahmoja, mutta edelleen harvoin perheenäiteinä tai –isinä. Erityisesti nuoria homo- tai lesbohahmoja kuvaavat fiktiot keskittyvät usein ”kaapista ulos” –tarinakaavaan. Tositv-ohjelmissa homohahmoja on nähty muun muassa Sillä silmällä (Queer Eye for the Straight Guy)-sarjassa, jossa homomiehet stailaavat heteromiehiä. The Kids Are All Right on monitahoisessa kerronnassaan poikkeuksellinen, sillä se lähestyy seksuaali-identiteettejä monitahoisesti kuvaten sekä lesbo-, bi- että heterohahmoja.

Suomessa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat alkaneet esiintyä avoimemmin valtamediassa ja kulttuurituotannossa erityisesti 1990-luvulta alkaen. Esimerkiksi kansainvälinen Pride-liike korostaa sukupuoli-identiteettien ja seksuaalisen suuntautumisen tuomista esiin myönteisenä voimavarana ja asiana josta tulee olla ylpeä. Suomessakin Pride-kulkueista on tullut jokavuotinen perinne, ks. lisää. Tämä poliittinen aktivismi ja ajattelutapa on osaltaan edesauttanut seksuaalivähemmistöjen tulemista esiin myös valtavirran mediassa uusin tavoin ja stereotyyppejä haastaen.

Lukekaa  inspiraatioksi seuraava lainaus. Kirjoitus on julkaistu nuorten ruotsalaisten lesbo- bi- ja transseksuaalisten tyttöjen kirjoittamassa antologiassa Tjejerma mot strömmen. Berättelser av flator, bin och könsöverskridare (2003).

Suudella kadulla. Kertoa töissä kenen kanssa suuteli viikonloppuna. Löytää esikuvia kirjallisuudesta, elokuvista ja historiasta. Mennä naimisiin kirkossa. Hedelmöittyä sairaalassa. Saada oikeus lastensa huoltajuuteen. Itsestäänselvyyksiä monille, muttei kaikille. Tarvitseeko minun kertoa kenelle?
(Emma Freiman. Käännös: Heta Mulari.)

Katsokaa inspiraatioksi myös YouTubesta TedX Helsinki –tapahtuman esittelyvideo.

 

Tehtäviä

1. Tutustukaa SETA:n sivuihin. Valitkaa ryhmissä jokin teitä kiinnostava teema SETA:n blogista. Keskustelkaa teemasta yhdessä ja laatikaa aiheesta joko kirjallinen tai suullinen kommentti.

2. Keskustelkaa eri elokuvien ja televisiosarjojen homo-, lesbo tai bi-hahmoista. Millaisia stereotyyppejä löydätte? Entä millaiset kuvaukset ovat mielestänne osuvia/myönteisiä/uskottavia? Keksikää sekä suomalaisia että ulkomaisia esimerkkejä.

3. Fanifiktiot ovat fanien omia kirjoituksia suosikkikirjoistaan, elokuvistaan tai televisiosarjoistaan, joissa fiktion juonikuvioita ja henkilöhahmoja muunnellaan, kirjoitetaan uudelleen ja käännetään ympäri. Tämä pätee myös heteroseksuaalisiin malleihin ja juonikaavoihin. Esimerkiksi Harry Potter –kirjat ovat innoittaneet lukuisiin fanikirjoituksiin, joissa päähenkilöiden välille kehitellään homosuhteita. Tätä fanifiktion muotoa kutsutaan nimellä slash. Valitkaa jokin satu, kirja tai elokuva, jonka kerrotte uudelleen siten, että tarinan päähenkilö kuuluu seksuaalivähemmistöön. Kirjoittakaa lyhyt katkelma tarinasta päähenkilön näkökulmasta.

Close Bitnami banner
Bitnami