keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

1. The Death of Stalin sai jakelukiellon Venäjällä, sillä elokuvan katsottiin tekevän pilkkaa Venäjän historiasta. Lukekaa Sanna Uosukaisen Ylen verkkosivuilla julkaistu artikkeli ”Venäjällä Stalinin kuolema -elokuva jakelukiellossa – yksi teatteri uhmasi jo kieltoa”.

  • Keskustelkaa elokuvan kieltämisen perusteista. Ymmärrättekö niitä? Voisiko Suomessa tapahtua vastaavanlaista? Mikä aihe voisi silloin kyseessä?

2.  Keksikää tilanne, jossa joku nykyisistä valtiojohtajista joutuu yllättäen luopumaan paikastaan. Kyse voi olla esimerkiksi Suomen tai Yhdysvaltain presidentistä. Millainen satiiri tilanteesta voisi syntyä?

  • Hakekaa ensin taustatietoa valitsemastanne valtiojohtajasta. Miettikää, millaisesta ihmisestä on kyse ja miten lähipiiri valittuun henkilöön suhtautuu.
  • Tiedonhaun jälkeen kehittäkää satiirillenne alkukohtaus. Miettikää ensin, onko kyse näytelmästä, tv-sarjasta, elokuvasta vai esimerkiksi radiokuunnelmasta tai ajankohtaisohjelmasta. Miettikää sitten, keitä kohtauksessa on mukana, millainen tilanne on ja mitä vallanpitäjän syrjään siirtymisestä seuraa. Kirjoittakaa ylös alustavia ideoita satiiria varten. Jakakaa ideat luokan kesken.

Lähteet ja lisätietoa:

BBC.com, 23.1.2018. ”Russia bars 'extremist' British comedy The Death of Stalin”, katsottu 7.5.2018

Yle.fi, 4.5.2018. “Brittisatiirikko teki mustan komedian Neuvostoliiton hirmuhallinnosta – "En osaisi keksiä mitään yhtä absurdia kuin Trump tai Brexit", katsottu 7.5.2018.

Close Bitnami banner
Bitnami