keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU
  • Mitkä mielestäsi ovat romaanin ja elokuvan merkittävimmät eroavaisuudet? Listaa ainakin viisi eroa.
    – Mikäli olet lukenut Ozin romaanin, tarkastele eroavaisuuksia juuri tämän romaanin ja elokuvan välillä. Mikäli et ole lukenut kirjaa, pohdi yleensä romaanin ja elokuvan välisiä eroja.
     
  • Selvitä esimerkiksi kirjan Novel to film: an introduction to the theory of adaptation (Brian McFarlane) avulla pääpiirteitä romaanin filmatisoinnista.
     
  • Mikäli sinulla on Ozin romaani, analysoi tarkemmin kirjan ja elokuvan alkua: kiinnitä huomiota, miten romaanin filmatisoinnissa on aina kyse tiivistämisestä ja valikoinnista. Mitä Portman on halunnut korostaa – mitä taas jättänyt käsittelemättä? Miten Portman esittelee elokuvan päähenkilöt?
     
  • Analysoi elokuvan äänimaailmaa. Miten äänet toimivat ikään kuin kertojana luoden merkityksiä, jotka tukevat tai ovat ristiriidassa kuvien kanssa?
     
  • Tarkastele näyttelijäsuorituksen rakentumista elokuvassa, joka pohjautuu romaaniin. Miten romaani rakentaa henkilöhahmonsa ja mitä materiaalia se tarjoaa näyttelijälle? Millä tavoin näyttelijä tekee henkilöhahmosta omanlaisensa? Mikä elokuvan henkilöhahmossa on näyttelijän, mikä taas romaanin kirjoittajan luomaa?
     
  • Onko mielestäsi mahdollista ja minkälaisissa tapauksissa, että näyttelijäsuorituksessa korostuisi näyttelijän oma persoona sysäten syrjään romaanin rakentaman henkilöhahmon ominaispiirteet? Analysoidessasi näyttelijäsuoritusta muista ennaltavalmistelun tärkeys. Näyttelijä valmistelee roolinsa huolellisesti tutustuen sekä henkilöhahmonsa ominaispiirteisiin että historiallis-kulttuuriseen kontekstiin. Tästä syystä esimerkiksi elokuva Tarina rakkaudesta ja pimeydestä on vaatinut näyttelijältä historiallisen menneisyyden tuntemista ja siihen perehtymistä. Näyttelijäsuorituksessa eleitä, ilmeitä, kehonkäyttöä, puhetta ja puvustusta ei voida erottaa historiallis-kulttuurisesta kontekstista. Historiallinen aika ja paikka muovaavat eleitä, ilmeitä, kehonkäyttöä, puhetta ja puvustusta. Ajan ja paikan vaikutus voi näkyä hyvinkin pienissä yksityiskohdissa, esimerkiksi äärimmäisen pienissä kasvonilmeissä. Näyttelijälle taas pienenkin vivahteen tai yksityiskohdan luominen on saattanut vaatia pitkääkin perehtymistä historialliseen menneisyyteen, johon elokuva viittaa.
     
  • Valitse elokuvasta yksi henkilöhahmo ja mieti, miten mennyt aika ja paikka näkyvät eleissä, ilmeissä, kehonkäytössä, puheessa ja puvustuksessa.

 

Close Bitnami banner
Bitnami