keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Mitä tapahtui Tali-Ihantalassa?

”Mutta nyt kasvaa korvia huumaava taistelun melske todelliseksi infernoksi. Tykistötuli on raivokasta. Sodan äänet eivät Talin taistelussa sen viime päivinä mukana olleen mielestä varmaan koskaan haihdu. Aivan viereen osuvan kranaatin räjähdys on ainoa muusta sodan mölystä selvästi erottuva ääni. Voimakkaan ammunnan, räjähdysten ja matalalta syöksyvien lentokoneiden synnyttämässä ilmapaineessa taipuvat ja värisevät metsän puut kuin myrskyssä.” Näin kuvailee Talin tunnelmia Lauri Jäntti kirjassaan Sota kannaksella 1944 ja Viipurin viimeinen päivä (1985, Helsinki: WSOY).
 
1. a Elokuvan nimi Tali-Ihantala 1944 sitoo elokuvan tiukasti tämän jatkosodan tapahtuman ympärille? Mikä tuolloin oikeastaan tapahtui? Keskustelkaa yhdessä ja hankkikaa lisää tietoa.
 
1. b Mitä tarkoitetaan Ihantalan ihmeellä? (Kesällä 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Suomeen ja Karjalan kannaksen puolustus murtui. Viipurin 
koillispuolella Tali-Ihantalassa käydyissä taisteluissa ylivoimaiselta vaikuttaneen vihollisen eteneminen pysäytettiin.)
 
Tali-Ihantalan taistelu Wipediassa: 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tali-Ihantalan_taistelu
Kirjallisuutta:
Karhunen, Joppe 2000: Ilma-aseen iskumiehiä. Helsinki: Tammi (Henkilökuvia sota-ajan ilmavoimista, muun muassa ”Kullervo ´Kude´ Virtanen, yksi Ihantalan ihmeen tekijöistä.”)
Karhunen, Joppe 1985: Torjuntavoitto Kannaksella 1944. Helsinki: Tammi. (Haastatteluihin, kirjallisuuteen, artikkeleihin ja Karhusen omiin muistoihin perustuva kuvaus torjuntavoiton saavuttamisesta.)
 
2. a Suomalaisessa historian tutkimuksessa sota on ollut suosittu tutkimuskohde, mutta myös arka aihe. Tutkijoiden tulkintoja ovat usein värittäneet henkilökohtaiset mielipiteet ja tunteet. Onkin hyvä muistaa että historia ihmistä, ihmisen toimintaa ja kulttuuria tutkivana tieteenalana heijastaa usein myös 
tutkijan omia näkemyksiä. Historian tutkiminen eroaa luonnontieteen menetelmistä ja se edellyttää aina tulkintaa. Tali-Ihantalan taisteluakin on lähestytty 
erilaisista näkökulmista. Onpa puhuttu jopa Ihantalan ”torjuntavoittomytologiasta”. Miettikää yhdessä erilaisia lähestymistapoja historian hahmottamiseen? Miten eri tavoinTali-Ihantalan taistelun ja sen merkityksen voisi nähdä. Valitkaa keskuudestanne kaksi oppilasta, joista toinen saa torjuntavoittoa 
korostavan historian tutkijan roolin ja toinen sen merkityksen kyseenalaistavan roolin. Järjestäkää luokkaan Tv-studio, jossa tehdään ajankohtaisohjelmaa Tali-Ihantalasta, ja jossa kehkeytyy väittely vieraiksi kutsuttujen tutkijoiden välille.
 
2. b Kuvitellaanpa, että suuri ja arvovaltainen kirjakustantamo suunnittelee Tali-Ihantalan tapahtumista uutta kirjaa itsenäisyyspäivänä julkaistavaksi. Teidän tehtävänne kustantajan edustajana on kirjoittaa napakka ohjeistus kirjan kirjoittajalle. Miettikää minkä sävyn kirjaanne haluatte, kenelle se on suunnattu ja 
miten aihetta tulisi lähestyä.
 
Torjuntavoittomytologia käyttää muun muassa nimimerkki Antero seuraavassa Agricola-Suomen historiaverkon keskustelufoorumilla julkaistussa kirjoituksessa. Kirjoituksessa viitataan myös historiantutkimuksen subjektiiviseen luonteeseen:
Olen juuri äskettäin saanut luettua "Romahtaako rintama"-kirjan. Mielestäni julkinen keskustelu on kiinnittynyt liikaa karkuruuteen ja ammuttujen karkureiden määrien spekulointiin. Ylikangas mielestäni kuitenkin aiheellisesti tuo esille ainakin kaksi sellaista tekijää, joista silmiinpistävästi on vaiettu, mutta jotka saattavat todellisuudessa olls ne syyt, miksi monilla kenkää puristaa. Ensinnäkin erittäin hyvin dokumentoitu Päämajan tiedustelun johtajan eversti Aladar Paasosen 19.6.44 julkaistu tiedusteluraportti. Se näyttäisi tukevan sitä näkemystä, että Neuvostoliiton tavoitteena ei näyttänyt olevan Suomen valtaaminen, vaan sotilaallinen nöyryyttäminen ja Suomen pakottaminen rauhaan. Ihmiset antavat divisioonien määrien hämätä itseään. On muistettava, että näissä 26 Kannaksella olleessa divisioonassa oli keskimäärin ehkä vain 7000 miestä, kun taas Suomen armeijan divisioonissa olisi ainakin pitänyt olla n.14 000-15 000 miestä. Todellisuudessa tuskin yhdessäkään kuitenkaan näin paljon. Joka tapauksessa kuitenkin esim. Viipuria puolustavassa prikaatissa oli jo yksistään 5100 miestä. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Viime vuosien tutkimukset ovat myös osoittaneet ettei venäläisten panssarimäärätkään olleet "huimaavaa" luokkaa n. 600-800 eri arvioiden mukaan. 
Paasosen raportin mukaan puna-armeijan voimat eivät siten olleet niin suuria, että se olisi enteillyt maan selkeää miehittämistarvetta. Ja Mannerheim luotti täysin everstin arvioon. Lisäksi tiedämme, että suomalaistiedustelu sai jo 22.6-24.6, siis heti Viipurin menetyksen jälkeen selville ensimmäisten venäläisten 
läpimurtoyksikköjen ja panssarin siirrosta pois Kannakselta. Samoihin aikoihin myös pommikoneita alettiin siirtää Kannaksen hyökkäyksen tukitoimista kohti Valko-Venäjän pääsotatoimialuetta. Kertooko tämä Suomen miehittämistavoitteesta? Eikö nämä tiedot sodi Ihantalan "torjuntavoittomytologiaa" vastaan? Toinen asia kiinnittää myös huomiota. Karkuruus oli laajaa Kannaksella ja siihen puututtiin kovalla kädellä. Erityisesti tässä asiassa kunnostautui 6. divisioonan erittäin kovaotteiseksi tunnettu kenr.maj Einar Vihma. Mutta sotatoimien epäonnistumisten kannalta sittenkin paljon vakavampaa oli massiiviset joukkopaot, joihin osallistuivat kokonaiset komppania ja jopa pataljoonat. Vaikenemalla joukkopaoista ja keskittämällä huomio yksittäisiin karkureihin, 
siirrettiin huomio sotilasjohdon mahdollisista laiminlyönneistä ja epäonnistumisista. Ylikankaan teilaamisesta on tullut historioitsijoiden ja eteenkin sotahistorioitsijoiden piirissä varsin suosittua. Tuskinpa Ylikangaskaan olisi välttynyt uusimmassa kirjassa selviltä virheiltä. Mutta jossainmäärin on alkanut tuntua, että huomattava osa häntä kohtaan esitetystä kritiikistä on kiukuttelua siitä, ettei ole itse havaittu aiemmin Ylikankaan huomaavia ristiriitaisuuksia virallisella historiankirjoituksessa. Tutkijatkin ovat saamieni luotettavien tietojen mukaan vain ihmisiä. Ja heillä on taipumus myös ihmisen tiettyihin inhimillisiin reaktioihin – mm. kateuteen ja kaunaan.
 
Voitte tutustua myös keskustelua herättäneeseen Heikki Ylikankaan kirjaan Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä 1944 (2007, Helsinki: Otava).
 
Muun muassa seuraavasti on Tali-Ihantalan merkitystä taas puolustettu:
 
”Kolme päivää jatkunut neuvostolainen lentohyökkäysputki 28.-30.6. on mielestäni selvä osoitus siitä, että Neuvostoliittolaisilla oli tarkoitus jatkaa syvemmälle Suomeen. Omasta mielestäni torjuntavoitto ei ole mytologiaa vaan tosiasia.” http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=1168
”Kun Viipuri oli menetetty 20.6.1944, NL:n hyökkäys kohdistui Viipurin koillispuolelle. Mannerheim antoi käskyn siirtyä torjuvaan puolustukseen. Alku ei ollut lupaava. 25.6. venäläiset onnistuivat saamaan syvän sisäänmurron asemiin Talin kohdalla.Suomalaisten rintama murtokohdan molemmin puolin piti asemansa, joten venäläiset olivat kapeasuisessa pussissa. Suomalaiset pyrkivät kuromaan pussinsuun umpeen eli saartamaan venäläiset. Tähän mennessä suomalaiset olivat saaneet Laatokan pohjoispuolelta vahvennuksia niin, että venäläisten hyökkäyksille voitiin ryhtyä panemaan sulkua laajemmassakin mitassa. Voimat eivät kuitenkaan aivan riittäneet. Suomalaiset olivat jossain vaiheessa tiettävästi vain satojen metrien päässä venäläisten saartamisesta, mutta sitten voimat loppuivat kesken. Suomalaiset vetäytyivät Ihantalanjärven tasalle. Tässä vaiheessa mitään ei jätetty enää sattuman 
varaan. Suomalainen panssarintorjunta ulottui Ihantalanjärveltä Imatralle johtavaa tietä pitkin aina 6 km syvyyteen. Muutaman kilometrin alueelle Ihantalanjärven länsipuolelle mitattiin valmiiksi 30 tykistön sulkutulimaalia. NL:lla oli toki enemmän tykkejä, mutta ne ampuivat neliökilometrien kokoisia maaleja. Suomalaiset keskittivät hetkellisesti 200 tykin tulen muutaman hehtaarin alueelle. Se tarkoitti yhtä kranaattia jokaista 50 neliömetriä kohti. Venäjällä on aina ollut palveluksessaan peräksi antamattomia rivimiehiä. Upseeristo on ollut paljon huonompaa. Ihantalassa NL:n XXX kaartin armeijakunta kohtasi voittajansa. Venäläisten hyökkäykset tyrehtyivät 8.7.1944 aikana Ihantalassa. Seurasi vielä kovia taisteluja Vuosalmella, Viipurinlahdella ja Ilomantsissa, mutta venäläisten päähyökkäyksen kärki taitettiin Ihantalanjärven länsipuolella. Talin-Ihantalan taistelu ei ole yhden miehen ansio. Siihen osallistui 30 suomalaista pataljoonaa ja 20 patteristoa. Venäläisiä lienee ollut 150 pataljoonaa. Kyseessä on Pohjoismaiden historian suurin taistelu, joka ansaitsisi oman liputuspäivänsä. (…) Ihantalassa varmistettiin, että Suomi jatkoi ja kehittyi länsimaisena demokratiana ja pohjoismaisena yhteiskuntana. Se on arvokas asia.” (http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2007/07/08/tali-ihantala/)
 
Close Bitnami banner
Bitnami