Väinö Linna (1920-1992) oli Urjalan kartanon renkipoika, kun hän 17-vuotiaana muutti Urjalasta Tampereelle Finlaysonin tehtaaseen työhön. Palattuaan jatkosodasta hän aloitti intohimoisen kirjoittamisen, jonka tuloksina ilmestyivät kriitikoiden arvostamat, mutta keskikertaisesti myydyt romaanit Päämäärä (1947) ja Musta rakkaus (1948).

Ahkera lukeminen ja intensiiviset keskustelut nuorten tamperelaisten kirjailijoiden vapaamuotoisessa "Mäkelän piirissä" selkiyttivät näköaloja ja avasivat uudenlaisen, realistisen kirjoitustavan, jossa kansankielellä ja huumorilla oli tärkeä asema. Epäonnistuneen ja kesken jääneen Messias-romaanin jälkeen syntyi pikavauhtia omiin sotakokemuksiin ja ennen kaikkea suomalaisen ja maailmankirjallisuuden tyyli-ihanteisiin pohjautuva Tuntematon sotilas (1954). Se on kertomus elämänhaluisten nuorten miesten katkerista vaiheista jatkosodassa. Romaani synnytti ainutlaatuisen lehtipolemiikin ja kirjasodan. Väitettiin, että Linnan oli romaanillaan mustannut Suomen armeijan maineen. Veteraanipolvi uskoi kuitenkin tunnistavansa romaanista oman aidon sotakokemuksensa. Vasta vähitellen on alkanut korostua se, että Tuntematon sotilas on sittenkin taitavasti rakennettu romaani eikä vain raportti sodasta. Romaanin ilmestyttyä Linna luopui tehdastyöstä ja ryhtyi kirjoittamaan päätoimisesti.

Kirjailija itse piti pääteoksenaan trilogiaa Täällä Pohjantähden alla (1959-1962). Väljästi lapsuusajan ympäristöön sijoitettu romaani pyrki antamaan Koskelan suvun vaiheiden kautta pienoiskoossa kuvan Suomen 1900-luvun historiasta ja ihmiselämästä yleensä. Trilogian keskimmäinen osa, jonka keskiössä ovat vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat, synnytti jälleen kiivaan lehdistökirjoittelun. Linna itse korosti tässä keskustelussa, että historiaa eivät tee pelkästään poliittiset johtajat ja kenraalit, vaan kehitys on pohjimmiltaan aivan tavallisten ihmisten toiveiden ja tarpeiden synnyttämää. Hän halusi tuoda kirjallisuuteemme syrjäytyneiden ja omalaatuisten kansanihmisten rinnalle myös aktiivisen, itselleen tulevaisuutta rakentavan kansanmiehen ja -naisen.

Linnan pääteosten yhteiskuntanäkemyksessä on 1950- ja 1960-luvun uudistushenkeä. Yhteiskunnallinen keskustelu oli johtamassa tilanteeseen, jossa työväestö, maalaisväestö ja kaupunkien keskiluokka integroitiin moderniksi Suomeksi. Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla olivat tärkeä osa tätä keskustelua, josta poliitikot vetivät omat johtopäätöksensä 1960-luvun kuluessa. Huomattiin, että kaikki puolueet ja eturyhmät oli vedettävä yhteiskunnalisen dialogin piiriin. Suomalaisessa sisäpolitiikassa lähdettiin tielle, jota Linnan teokset olivat ennakoineet.

Väinö Linna oli kirjailijana voimakkaiden vastakohtien ihminen. Hänen mielessään kamppailivat ankara kansallinen itsekritiikki ja syvä patriotismi. Edellinen tunnetaan hyvin – jälkimmäinen näkyy esimerkiksi Linnan ensimmäisestä julkaistusta kirjoituksesta "Köyhän työmiehen isänmaa" (1946): "Miksi en rakastaisi maatani, vaikka olen köyhä? — Hehtaareissako laskisin kauneutesi määrän? Markoissako arvioisin vanhempieni haudan arvon ja isieni töiden määrän? Tulkoon joku ostamaan kehtoani, sitä ei myydä." Linnan mielessä kamppailivat myös usko yhteiskunnan ja ihmisen mahdollisuuksiin kehittyä ajan mittaan paremmiksi ja toisaalta syvä skeptisyys tässä suhteessa – nehän ovat kaksi Pohjantähti-trilogian johtavaa teemaa.

Täällä Pohjantähden alla -trilogian ilmestyttyä Linna vaikeni kirjailijana. Hän kirjoitti kyllä edelleen esseitä sekä puhui kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta. Kuten Koottujen teosten (2000) viimeisestä niteestä voi lukea, häntä huolestuttivat hyvinvointiyhteiskunnan ensimmäiset rapautumisen oireet, alkava siirtyminen tasa-arvoisesta koulutusyhteiskunnasta markkinavoimien ja vahvojen menestyjien yhteiskuntaan.

Teksti: Yrjö Varpio

Kirjoittaja on suomen kirjallisuuden emeritusprofessori ja Väinö Linna-tuntija, joka on julkaissut mm. perusteellisen teoksen Väinö Linnan elämä (WSOY, 2006).