keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuvassa Iso-Mjölön vankileiriä vartioivat asevelvolliset, jotka eivät välttämättä olleet osallistuneet itse sisällissotaan. Näin oli oikeastikin – aivan aluksi saksalaiset ja valkoiset sotilaat huolehtivat vartioinnista, mutta kesällä tilalle tuli juuri armeijan aloittaneita poikia. Monet rintamalla olleista halusivat palata kotiin, mutta taustalla vaikutti myös ajatus, että valkoiset sotilaat olivat sankareita, joten heidän arvolleen ei sopinut vahtia punavankeja. Tilalle tulleiden asevelvollisten johdossa sen sijaan oli samoja henkilöitä, jotka olivat olleet johtavassa asemassa jo sodan aikana. Nämä upseerit olivat nähneet paljon kuolemaa ja väkivaltaa, ja usein myös osallistuneet teloituksiin ja veritekoihin.

Leireillä kuri oli tiukkaa. Vangeilta oli kielletty kaikenlainen ”agitaatio” ja poliittisten mielipiteiden ilmaiseminen, ja esimerkiksi työväenlauluja ei saanut laulaa. Rangaistukset olivat ruumiillisia ja väkivalta yleistä.

1. Pohdi ihmiskuvaa kesän 1918 kahtiajakautuneessa Suomessa. Miten ja millaisina valkoiset näkivät punaiset vangit, entä toisin päin? Millaisia säröjä kuvassa oli?

2. Millaiselta punavankien asema elokuvan vankileirillä nykypäivän ihmisen silmin näyttää? Mikä siinä on kaikkein hätkähdyttävintä?

Close Bitnami banner
Bitnami