keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Atmosfäärin ja ajan kuvaus elokuvassa

”Tarinan kauneus syntyy siitä toteamuksesta, avoimesta, ei surullisesta, että me olemme vain hiekanjyviä kokonaisuuden osina, ja että kaupunki ja sen elämä jatkuu senkin jälkeen, kun meitä ei enää ole.” – ohjaaja Hirokazu Kore-eda.

Kore-eda käyttää paikkoja ja vuodenaikoja luodakseen tietynlaista kuva- ja äänimateriaalia kohtauksien taustaksi. Elokuvassa rinnastetaan Suzun aiempi asuinpaikka Yamagatassa, Pohjois-Japanin vuoristoisella alueella, jossa on paljon kuumien lähteiden kylpylöitä ja siskosten merenrantakaupunki Kamakura. Siskokset huomaavat, että tietystä kohtaa katsottuna maisemat kuitenkin muistuttavat toisiaan.

  • Miksi tyttöjen isän mielipaikka Yamagatassa muistutti Kamakuran maisemaa? Miksi siitä tuli isän lempipaikka?

Japanilaisessa kulttuurissa vuodenaikojen vaihteluun kiinnitetään paljon huomiota ja esimerkiksi ruuat, koristelut, vuodenaikatapahtumat ja pukeutuminen ovat vuodenaikojen mukaan säänneltyä. Japanilaisissa elokuvissa ja TV-draamoissa käytetään tiettyjä vuodenaikoja kuvaavia kuvastoja tekemään katsojalle selväksi ajan kulku tarinassa: talvella on paljaat puut, joskus voi sataa lunta; kevät esitetään kuvaamalla kukkivia kirsikankukkapuita; kesällä on ilotulituksia ja paikallisia perinteisiä kyläjuhlia, joihin usein pukeudutaan yukataan, kevyeen puuvillaiseen kesäkimonoon; syksyllä taas ruskan myötä punaisiksi muuttuneet japaninvaahteran lehdet ovat tyypillinen vuodenajan merkki populaarikulttuurissa. Myös elokuvan ääniraidalla korostetaan vuodenaikoja esimerkiksi kesällä kuuluvan kaskaiden sirityksen avulla. Keski-Japanissa, siskosten asumassa Kamakurassa on myös viides vuodenaika, sadekausi eli tsuyu, joka sijoittuu kesäkuuhun. Varsinainen kesä lasketaan alkavaksi heinäkuussa.

Japanin kouluvuosi alkaa huhtikuussa ja päättyy maaliskuussa. Siksi usein koulusta valmistuvien juhlintaa näytetään elokuvissa. Tv-sarjoissa ja manga-sarjakuvissa taustana kukkivia kirsikkapuita.

Myös siskosten perinteinen suuri talo luo elokuvalle erityistä atmosfääriä.

  • Miettikää kuinka pitkä aika elokuvan aikana kuluu. Mitä eri vuodenaikoina tapahtuu päähenkilöille ja miten ohjaaja on kuvannut vuodenaikojen vaihtelua? Voitte piirtää aikajanan, johon merkitään juonen pääkäänteet ja se, minä vuodenaikana ne tapahtuvat.
     
  • Mitä ohjaaja tarkoittaa sivun ylälaidan haastattelusitaatissa lausumallaan? Miten hänen elokuvatekotapansa heijastaa lausumaa?

 

Close Bitnami banner
Bitnami