keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuvan sanoma

a. Mistä elokuvan tarina kertoo? Mitä eloku­van tekijät haluavat Risto Räppääjä ja polku­pyörävaras elokuvalla kertoa elämästä ja ihmissuhteista?

(Elokuvan yksi premissi eli johtoajatus voisi olla: “Jos annat jotakin, saat senenemmin tai myöhemmin moninkertaisena takaisin”.

Elokuva on myös eräänlainen kasvutarina, sillä Risto joutuu pohtimaan sitä, että toiset kaverit voivat tarvita hänen apuaan.

Ohjaaja Rantasila kertoo, että elokuvassa korostuu myötäelämisen taito. Se kun tuntuu olevan välillä hukassa niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Risto jou­tuu kohtaamaan toisten tunteita, näkemään mui­den suruja ja ymmärtämään niitä. Hänpainottaa, että elokuvat on yksi taidemuoto, jonka avulla lapset voivat käsitellä omia tunteitaan ja oppia itsestään uusia asioita.

Lähde: Elokuvan lehdistöaineisto, http://www.viikkoset.fi)

 

b. Kuunnelkaa laulu ”On vaikeaa olla hyvä ihminen”.

”On vaikeaa olla ilman pyörää, niin vaikeaa on antaa jotakin pois. On vaikeaa luopua omastaan, ois helpompaa, jos se itsellä ois. Minä elämääni mietiskelen, elämääni mietiskelen: on vaikeaa olla hyvä ihminen. Jos koskaan ei olis ollut pyörää. Ei ois tarvinnut sitä antaa pois. Ois helpompaa luopua omastaan, jos sitä koskaan ei ollut ois.”

Keskustelkaa Riston ratkaisusta luopua uudesta pyörästään.

c. Mistä te ette haluaisi luopua? Millaisista asioista on vaikea luopua? Oletteko joskus luopuneet jostakin itsellenne tärkeästä?

Mitä tarkoittaa, että ”aina, jos annat jotakin, saat sen moninkertaisena takaisin”.

Risto laulaa, että on vaikeaa olla hyvä ihminen. Millainen on mielestänne hyvä ihminen?

Close Bitnami banner
Bitnami