keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Ray Charlesin elämä ja ura

Ray-elokuva on draamallinen katsaus legendaarisen blues-laulaja/pianisti Ray Charlesin elämään vuosina 1946-65, joka oli hänen musiikillisen uransa kulta-aikaa. Ray Charles Robinson oli lähtöisin köyhistä olosuhteista. Hänen elämäänsä varjosti kaksi lapsuudessa tapahtunutta isoa asiaa: pikkuveljen tapaturmainen kuolema ja Rayn itsensä sokeutuminen. Sinnikkyytensä ansiosta hän kuitenkin taisteli paikkansa musiikkimaailmassa aloittaen pianistina eri yhtyeissä ja edeten sitä kautta omalle soolouralle. Hän teki yhden musiikinhistorian suurimpia levytyssopimuksia Atlantic-levy-yhtiön kanssa.

Rayn elämässä kaksi suurta asiaa oli keskeisessä asemassa: naiset ja huumeet. Vaikka Ray meni naimisiin, hänen poikamiestyylinen elämänsä jatkui tien päällä. Hän ei kuitenkaan koskaan jättänyt perhettään, eikä perhe häntä. Huumeet kuuluivat keikkamatkoilla yhä enenevissä määrin Rayn elämään ja tunkeutui lopulta myös hänen yksityiselämäänsä. Varoituksista huolimatta Ray ajautui syvemmälle heroiinin maailmaan, joutuen myös vaikeuksiin lain kanssa. Vasta uutinen Rayn rakastajattaren ja taustalaulajan kuolemisesta yliannostukseen pysäytti hänet. Ray hakeutui vieroitushoitoon ja selvisi siitä voittajana – hän jätti huumeet lopullisesti.

1950-luvulla oli vielä voimakas rotuerottelu. Mustille ja valkoisille osotettiin selkeästi eri paikat esim. linja-autoissa. Ray törmäsi tähän konkreettisimmin, kun hän oli v. 1961 menossa Georgiaan keikalle, jossa mustat pitivät mielenosoitusta siitä, että tanssilattia oli jaettu. Mustat eivät päässeet valkoisten kanssa samalle tanssilattialle. Ray teki historiallisen ratkaisun ja perui Georgian keikkansa tämän vuoksi, ottaen näin voimakkaasti kantaa rotuerotteluun. Georgian osavaltio julisti Raylle esiintymiskiellon, joka v.1979 kumottiin ja häneltä pyydettiin tätä anteeksi julkisesti. ”Georgia on my mind” – kappaleesta tuli Georgian virallinen kansallislaulu.

Musiikillisesti iso asia 1950-60 luvulla oli R&B ja gospel musiikin yhdistäminen, jonka pioneerina Ray toimi. Kiihkeimmät uskonnolliset ryhmät eivät voineet tätä hyväksyä, koska R&B musiikkia pidettiin maallisena ja gospelia hengellisenä musiikkina. Rayn yksi kuuluisimmista kappaleista ”I Got A Woman” on tästä hyvä esimerkki. Kappale on alun perin gospelia, josta Ray muokkasi ”maallisen” R&B laulun.

Ray Charlesia esittää ansiokkaasti Jamie Foxx, joka sai suorituksestaan Oscarin. Mestari itse oli valitsemassa henkilöä, joka näyttelisi häntä elokuvassa. Ray Charles kuoli v. 2004.

Close Bitnami banner
Bitnami