keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Politiikan sisältö ja markkinointi

Politiikassa retoriikalla, eli puheella ja muilla tavoilla suostuttelemisella, on aina ollut vähintään yhtä tärkeä osuus kuin itse asialla. Hyvillä ja vakuuttavilla puhujilla on aina ollut helpompaa voittaa kannattajia taakseen kuin harmaammilla ja ns. tylsemmillä ehdokkailla. 1900-luvun loppupuolella, etenkin länsimaissa tämän ilmiön merkitys kasvoi ja tuli vaikuttamaan tapohin, joilla mm. Britanniassa käytiin vaalikamppailuja.

Ennen vuoden 1979 vaaleja, jotka siis päättyivät Thatcherin johtamien konservatiivien voittoon, kaupallista mainontaa ei pidetty soveliaana osana puolueiden vaalityötä. Konservatiivit toivat muutoksen tähän tilaan palkkaamalla Saatchi & Saatchin, yhden Britannian suurimmista mainostoimistoista johtamaan kampanjaansa. Toimiston kädenjälki näkyy mm. konservatiivien käyttämässä ja sittemmin legendaariseksi muodostuneessa Labour Isn't Working -kampanjassa, joka löysi runsaasti vastakaikua talouslaman, työttömyyden ja lakkojen lamauttamasta valtiosta.

Myös henkilökohtaista valmennusta ja imagomuokkausta tuotiin yhä useammin politiikan tekoon ja poliitikkojen valmentamiseen ja stailaamiseen. Elokuvassa Rautarouva tuodaan särmikkäästi esiin tavat, joilla esiintymiskonsultit osallistuivat Thatcherin julkisen persoonan luomiseen. He päivittivät hänen asusteensa pois vanhanaikaisesta porvaris-lady-lookista bisnesorientoituneempaan suuntaan. Thatcher laitettiin myös puhevalmennukseen, jossa hän opetteli puhumaan matalammalla äänellä. (Vaikuttamisen ja retoriikan tutkimuksissa on todettu, että verkkaisesti, painokkaasta ja matalalla äänellä puhuttu viesti vakuuttaa kuulijan helpommin kuin saman sisällön puhuminen kimeästi ja nopeasti).


Tehtäviä ja pohdittavaa
1.    Minkälaisen kuvan elokuva Rautarouva antaa Britannian politiikasta ja politiikasta ylipäätään?
2.    Missä suhteessa politiikka on yhteisten asioiden hoitoa ja valtapeliä? Kummalle puolelle elokuva kallistuu ja kuinka tämä ilmenee?
3.    Mikä on Thatcherin käyttämä retoriikka ja miten poliittiset linjaukset vertautuvat todellisuuteen? Missä määrin Thatcher on kosketuksissa todellisuuteen?
4.    Vanhana ja dementoituvana Thatcher elää muistojen, hallusinaatioiden ja muiden antaman tiedon varassa. Jääkö Thatcher lopulta oman retoriikkansa, oman ja muiden luomien illuusioiden vangiksi?
5.    Pohdi elokuvan ironiaa: Toisaalta Rautarouva kertoo henkilöstä, joka tarkoitushakuisesti rakentaa itsestään vakuuttavan, toisaalta Meryl Streepin virtuoosimainen imitaatio pyrkii yhtä tarkoitushakuisesti rakentamaan todentuntuisen Thatcherin ja vakuuttamaan meidät katsojat siitä, että nämä olivat Thatcherin elämän merkittävimmät vaiheet tai ainakin, että näin vanhentuva Thatcher näkee elämänsä järjestyvän.  
 

Close Bitnami banner
Bitnami