keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Jokainen osaa soittaa – punkin perusta

1. Mitä on punk? Tiivistäkää punkin ydin kuvin, sanoin tai sävelin.

”Punk on ennen kaikkea asennetta, se on heimotunnetta mutta myös yksilöllisyyttä, omapäisyyttä, auktoriteettien vastustamista ja elämän ottamista omiin käsiin.” – Jouko Aaltonen

2. a) Mikä tekee punkista punkkia? Miettikää dokumentissa esiintyneiden yhtyeiden kautta.

2. b) Suunnitelkaa punkbändille imago ja ideologia.

3. Dokumentista ovat pitäneet monet sellaisetkin katsojat jotka eivät punkista juurikaan perusta. Jakakaa luokka kahtia sen mukaan pidättekö punk-musiikista vai ette. Keskustelkaa ryhmissänne mitä piditte elokuvasta. Mitä muita teemoja siitä nousee esiin musiikin lisäksi? Listatkaa omissa ryhmissänne asioita joihin kiinnititte elokuvassa huomiota ja teemoja joita siinä käsiteltiin. Tehkää yhteenvetoa vertailemalla listojanne, keskustelkaa kokivatko musiikista pitävät elokuvan eri tavalla.

4. Lukekaa entisen punkkarin nostalgiset nuoruusmuistot. Poimikaa muistelosta dokumentista tuttuja asioita, luoko teksti punkista samanlaista kuvaa, millä tavalla luulette nostalgian vaikuttavan? Matkustakaa ajassa eteenpäin ja asettukaa keski-ikäisen itsenne asemaan. Kirjoittakaa samantapainen muistelu omasta nuoruudestanne. Voitte lukea muisteluita ääneen toisillenne ja keskustella mikä nuoruudessa on olennaista ja tärkeää.

Punkin rantautuessa Suomeen olin vielä täysi lapsi, mutta kummasti se heti kolahti. Joku sen erilaisuudessaviehätti, siinä "oli sanomaa", kuten vieläkin kuulen vanhemmiltani heille toitottaneeni, kun joutuivat kuuntelemaan Maukka Perusjätkää täysillä soitettuna pienestä kannettavasta Sonystani. Kaikista noista iki-ihanista suomalaista bändeistä kovimmin minuun kolahti Problems? ja Tumppi Varonen. Vieläkin, neljäkymppisenä, Katupoikien laulu kuulostaa hauskalta. Ja mukavinta on, että nyt se sama biisi toimii hengennostattimena myös pian 18-vuotiaalle tyttärelleni!

Kohokohtia punknuoruudessani olivat tietysti kesä 1982, jolloin pääsin käymään useammillakin festareilla, mm. Sun Dance Summerissa ja Saapasjalkarockissa. Ja kun tarpeeksi kauan notkui festarialueen tuntumassa, näki lähes kaikki bänditkin "ihan siviilitunnelmissa", eli ringissä istuttiin nurmikolla olutta juoden. Taisi olla se sama kesä, kun istuin Tumppi Varosen kanssa samassa kiikussa Korian lavalla, ja sain nimikirjoituksen poskeeni. Ja sitä poskea en olisi kyllä sitten millään malttanut pestä! Koulussa piti tehdä esitelmä äidinkielen tunnilla omavalintaisesta aiheesta. Minä tietysti kirjoitin Tumppi Varoselle, että tekisin esitelmän Problemsista, ja vastauksena sainkin hänen omakirjoittaman "historiikin" kuvien kera. Siitä esitelmästä tuli sitten täysi kymppi, ja siitä olen vieläkin enemmän kuin ylpeä!

Nahkatakit, rintaneulat, hakaneulat ja maastohousut, sekä erikoisen väriset hiukset, kuuluivat tietysti kuvaan. Kerran kävi niin, kun menin isäni luo Pihtiputaalle, hän katsoi työpaikkansa ikkunasta, että onpas siellä kummallisen näköisiä tyttöjä, ja kutsuipa työkaverinsakin katsomaan. Ja hämmästys oli melkoinen, kun kohta nuo samaiset kummajaiset seisoivatkin hänen työhuoneessaan. Seuraavana viikonloppuna meidän kesäpaikalle tuli ravintolareissultaan käymään isäni serkku, melkoisessa whiskypöllyssään. Isäni naureskelee vieläkin, että hän selvisi siinä hetkessä ovella, kun näki minut ja kaverini Mervin istumassa tuvan penkillä tukat pystyssä.

Pihtiputaalla oli melkoinen rockmeininki tuohon aikaan. Vaikka en siellä asunutkaan, kävin siellä usein. Nyt kun katsoin Pitkä kuuma Kesä -elokuvan, muistuivat nuo ajat ja fiilikset mieleen. Ratsia sai sen huuman siellä alulle ja Dex-viihde, joka toi paikkakunnalle kuumia rocknimiä esiintymään. Kuuntelen vieläkin silloin tällöin noita "kultaisen nuoruuteni" helmiä, ja kummasti ne sanat muistuvat mieleen vuosienkin jälkeen. Tuntuu, että nykyään ei samanlaista fiilistä nuorilla ole; silloin kaikki hiukankin soittomieltä omaavat pistivät bändin pystyyn ja niksinikkarit rustasivat enemmän tai vähemmän sanomaa sisältäviä tekstejä. Oikeiden bändien biisit soivat autoissa ihan sikakovaa, kun hengailtiin kaupungilla ja lavoille kokoonnuttiin ihmettelemään sitten niitä oikein livenä.

Rintamerkkejä askarreltiin itse ja niittejä piti tilata Helsingistä, tai parhaimmat tuotiin Ruotsista tai Englannista asti. Ei niitä ollut joka kyläkaupassa saatavilla, kuten nyt on. Ja kun hyvä bändi oli tulossa esiintymään, oltiin valmiita fillaroimaan säässä kuin säässä kilometrejä. Tai sitten piti ruikuttaa kyytiä täysi-ikäisiltä kavereilta, kun matkaa saattoi olla 40–50 kilometriäkin. Mutta vaiva oli sen arvoista! Tuli nähtyä tosi monia Suomirockin ihanuuksia. Kerran kävi niin, että olimme menossa kolmen tytön voimin Husulaan katsomaan Popedaa tai Juicea, enmuista kumpaa, pyysimme kyytiä eräältä Juhalta. Hän oli lupautunut kuskiksi samaan paikkaan joillekin pojillekin, mutta perui sen keikan, kun pääsi meitä tyttöjä kuskaamaan. Matkalla sitten ajoimme ojaan, mutta Juha herrasmiehenä NOSTI pikkufiiunsa ojasta meidän tyttöjen sievästi kyydissä istuen! Huh!

Sain tilattua muutaman fanipaidan suosikkibändeistäni. Kun sitten aika ajoi niiden ohi, eli kasoin "liian isoksi" niihin, eli piti aikuistua, annoin ne paidat perinnöksi isäpuolelleni, joka käytti niitä vuosia työpaitoinaan maatalon töissä. Hilpeyttä hän kyllä herätti heinäpellolla Pelle Miljoona -paidassaan useasti! Paitojen laatu taisi olla jotain muuta kuin nykyiset kerran käytettävät t-paidat?
Isäpuolestani tuli mieleen: Olin toivonut joululahjaksi Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma -levyä. Isäpuoleni marssi Kouvolan MusiikkiFazeriin, joka oli täpötäynnä joululahjojen etsijöitä. Hän sanoi vain: "Miljoona Pelle, Moottoritie on kuuma". Myyjä ojensi levyn ja isäpuoleni maksoi sen. Koko homma oli kestänyt noin puoli minuuttia. Lähes loppuun kulutetut vinyylini elävät nyt uutta elämää tyttäreni huoneessa; sieltä kuuluu välillä rätiseviä Eppuja, Tumppia, Pelleä, Sigiä, Ratsiaa, Ypöviittä, Korroosiota…

Outi (http://punklandia.yle.fi/punk_kartalla/keski-suomi/rintamerkkeja-askarreltiin-ja-niitteja-tilattiin-helsingista)

5. Verratkaa 70-luvun punkkulttuuria tämän päivän vastaavaan. Miten elokuvassa kuvatut sukupolvet eroavat toisistaan, onko asioita jotka eivät vuosien saatossakaan ole muuttuneet?

6. Jouko Aaltosta on punkissa viehättänyt sen terve ydin, johon sisältyy itse tekemisen kulttuuri ja oman ajattelun korostaminen ja kyseenalaistava asenne ja epäkohtia kritisoiva asenne. Myös Ritva Raippa näkee punkin vaihtoehtokulttuurina, joka voi tarjota nuorelle monia mahdollisuuksia ja toimia voimavarana. Myös suvaitsevaisuus on punkin positiivisia puolia. Tästä huolimatta dokumentti tuo esiin myös elämäntavan lieveilmiöitä. Mitä nämä varjopuolet ovat ja miten ne kuvataan elokuvassa.

7. Suosikki-lehti julkaisi vuonna 1977 seuraavanlaisen punkkareille irvailevan neuvolistan: Ollakseen menestyksellinen punk-rokkari täytyy…

  • saada vain muutamia kuulijoita, jotka palvelevat sinua
  • soittaa kohtalaisesti mutta ei liian hyvin
  • olla ilman levytyssopimusta
  • soittaa aina mahdollisimman kovaa
  • mutista sanat niin, että niitä on mahdotonta kuulla
  • pitää sanat yksinkertaisina ja kammottavina
  • toistaa kaikki uudelleen ja uudelleen, niin että idioottikin muistaa mitä lauloit
  • pukeutua rääsyihin, joita saa muutamalla markalla vanhojen vaatteiden kaupoista
  • olla välittämättä kenestäkään
  • olla kuuntelematta kritiikkiä
  • soittaa törkyisimmissä kellareissa
  • varjella mainetta kiirimästä oman paikkakunnan ulkopuolelle

Tehkää vastaavanlainen lista, mutta kiinnittäkää huomiota punkin positiivisen ytimeen, sen esiintuomiseen ja siihen miten karikoilta voitaisiin välttyä. Miettikää myös mitä Suosikin lista kertoo yleisestä suhtautumisesta punkkulttuuriin sen alkuaikoina.

Close Bitnami banner
Bitnami