keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Etsintäkuulutukset karikatyyreistä

Farssille tyypillisiä ovat karikatyyrit eli pilakuvat, joissa korostetaan henkilöhahmon jotakin tiettyä ominaisuutta, jolloin henkilöhahmoista tulee koomisia.

  • Kuvaile Pekkaa, Pätkää ja Justiinaa. Minkälaisia karikatyyrejä Pekka, Pätkä ja Justiina mielestäsi ovat? Oliko elokuvassa mielestäsi muita karikatyyrejä? Mitä?

Komediassa käytetään usein päähenkilöinä koomisia parivaljakoita. Joskus päähenkilöiden lisäksi komedioissa on koominen sivuhenkilö.

  • Ketkä olivat elokuvan päähenkilöt? Kuka oli elokuvan koominen sivuhenkilö?
     
  • Suunnittele valitsemastasi elokuvan pää- tai sivuhenkilöstä etsintäkuulutus. Piirrä etsintäkuulutukseen kuva, jossa korostat henkilön karikatyyrisiä piirteitä. Kirjoita kuvan alle muutamilla lauseilla teksti henkilöstä, jossa korostat karikatyyrisiä piirteitä.

Tutut veijarit

Suomalaisissa elokuvakomedioissa seikkailevat usein samat henkilöhahmot, jolloin henkilöhahmoista tulee helposti tunnistettavia. Esimerkiksi Pekka ja Pätkä seikkailevat 13 eri elokuvassa.

Usein yksi hahmoista on veijarimainen kujeilija, joka toimii usein tapoja tai yleistä järjestystä vastaan. Pekan ja Pätkän rinnalla Uuno Turhapuro on yksi tunnetuimpia karikatyyrisiä henkilöhahmoja.

  • Mitä yhteistä mielestäsi on Pekka Puupäällä ja Uuno Turhapurolla?

Väittely

Farssit on nähty kansanomaisena huvituksena ja ne on haluttu erottaa korkeakulttuurista. Usein farsseissa myös pilkataan korkeakulttuuria, sääntöjä, johtajia sekä ”rikkaita herroja”.

  • Keitä olivat elokuvan ”herrat”? Kuinka elokuvassa herrat ja työväki erosivat toisistaan puhetavaltaan, käytökseltään, elämäntavoiltaan ja pukeutumiseltaan?
  • Onko herroja enää olemassa nyky-yhteiskunnassa?
     
  • Järjestäkää luokassa väittely, johon valitaan Pekan, Pätkän, auton omistajan ja autokorjaamon johtajan rooleihin oppilaat. Kuvitellaan, että Pekan ja Pätkän työ autokorjaajina ei päättynytkään seurauksitta. Auton omistaja sekä autokorjaamon johtaja vaativat korvauksia ja selityksiä tehdystä vahingosta. Pekka ja Pätkä perustelevat, miksei heidän tarvitsisi maksaa korvauksia, koska heidän mielestään lähinnä auttoivat auton omistajaa korjatessaan autoa. Pekka ja Pätkä perustelevat oman kantansa mahdollisimman hyvin rooleihin eläytyen. Auton omistaja sekä autokorjaamon johtaja perustelevat vastakkaisen oman kantansa mahdollisimman hyvin rooleihin eläytyen. Muistakaa eläytymisessä Pekan ja Pätkän henkilöhahmot sekä millaisia ”herrat” ovat.
    Väittelystä koulun työtapana voit lukea lisää täältä.

Puheenparret

Henkilöiden puhetapa ja ääni luovat mielikuvia. Komedioissa usein pyritään luomaan erilaisia karikatyyrejä erilaisista henkilöhahmoista myös puhetavan avulla. Esimerkiksi Pekan erottamaton kaverinsa Pätkä toistelee usein lausetta ”Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta…”

  • Mitä erikoisia sanoja elokuvassa oli, joita et tunnistanut?
  • Mitkä sananlaskut ja puheenparret jäivät sinulle mieleesi?

Talonmies Pikkarainen yrittää pitää Pekalle ja Pätkälle kuria ja järjestystä. Usein Pikkarainen hautoo mielessään erilaisia nasevia asioita, joita voi kaksikolle tokaista kadulla. Pikkarainen kuitenkin vetää tilanteissa lyhyemmän korren ja harmittelee, kuinka kaksikko osaa sanoa aina vähän nasevammin.

  • Pekka ja Pätkä tulevat ulos kadulle, jossa talonmies Pikkarainen siivoaa. Keksi naseva keskustelu heidän välilleen. Päätä myös etukäteen, kumman osapuolen haluat niin sanotusti vetävän pidemmän korren.
Close Bitnami banner
Bitnami