keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuva rakentuu toistuvista palasista ja rakenteista runon tapaan. Elokuvan nimi Paterson myös viittaa sanaan ’patterns’ eli malleihin, kuvioihin ja rakenteisiin.

Elokuvassa jotkin asiat pysyvät samoina, toiset taas vaihtuvat: viikonpäivät muodostavat otsikoituja ikään kuin runon säkeitä.
Arkipäivinä Pattersonin rutiinit toistuvat: herääminen Golshifteh Farahanin näyttelemän kumppaninsa Lauran vierestä, kelloon vilkaisu, runojen kirjoittaminen ennen työvuoron alkua, kollegan huolien kuunteleminen – ja taas töiden jälkeen illallinen Lauran kanssa, Marvin-koiran ulkoiluttaminen, baarissa oluenjuonti ja omistaja Docin kanssa päivän kuulumisten vaihto.

Jarmusch on todennut seuraavaa: ”the daily endurance of the working class is an art in itself.” Jarmuschille työläiselämän eräänlainen mekaanisuus, asioiden toistuvuus ja niiden kestäminen ovat itsessään taidetta – tässä tapauksessa runoutta.

  • Listaa elokuvassa nähtyjä toistuvuuksia.
  • Analysoi elokuvan kerrontatyyliä: kamerankäyttöä, leikkausta ja musiikkia.
  • Minkälaisia otoksia elokuvassa nähdään toistuvasti?

Elokuvassaan Jarmusch tarkastelee mielenkiintoisella tavalla toistuvuutta/ järjestelmällisyyttä suhteessa impulsiivisuuteen.
Vastakkainasettelu näkyy esimerkiksi henkilöhahmoissa: Paterson on järjestelmällinen, jonka elämä täyttyy toistuvista rutiineista. Hänelle rutiinit riittävät ja luovat jokseenkin onnellisen elämän perustan. Laura on taas impulsiivisuuden ruumiillistuma. Hänen arkensa täyttyy impulsiivisen luovuuden hetkistä. Milloin hän keksii yllättää Patersonin uudella kasvispiirakalla, milloin leipoa satoja kuppikakkuja torille ja milloin ostaa netistä kitaran tullakseen kuuluisaksi countrylaulajaksi. Tietynlaista järjestelmällisyyttä hänen elämäänsä tuo vain pintojen päälle maalamansa mustavalkoiset geometriset kuviot, joita nähdään toistuvasti joka puolella. Paradoksaalisesti nuo ikään kuin järjestelmälliset kuviot ovat vailla syvällisempää merkitystä – ne ovat vain merkityksettömiä pintoja.

Lauran impulsiivisuus ja eräänlainen epäjärjestys tasapainottavat Patersonin järjestelmällisyyttä. Ainut hetki, jolloin yllätyksellisyys todella rikkoo Patersonin järjestelmällisen elämän, on silloin, kun hän ja Laura löytävät Patersonin runoista täyttyvän muistivihon silputtuna lattialta. Koira Marvin on paloitellut vihon pienenpieniksi silpuiksi heidän ollessaan elokuvissa.

  • Minkälaisen reaktion vihon tuhoutuminen Patersonissa herättää? Analysoi Adam Driverin näyttelijäsuoritusta kyseisellä hetkellä: kasvonilmeitä ja kehonkäyttöä.
  • Onko hänen reaktionsa sinusta yllättävä?
  • Miten elokuva tästä kohtauksesta jatkuu?

Vihon tuhoutuminen on myös Jarmuschin viittaus  Hemingwayhin, jonka käsikirjoitukset hänen vaimonsa Hadley hävitti junamatkalla Sveitsiin tapaamaan miestään hiihtolomalla vuonna 1922.

Lähde: The New Yorker

Close Bitnami banner
Bitnami