keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Devi on dokumentin keskeinen henkilö. Hänen perheessään on paljon rakkautta ja alkuperäisten juurien hyväksyntää ja kunnioitusta. Devin alkuperää ei perheessä ole häivytetty, vaan intialaisuus on näkyvillä tämän leikeissä ja koristautumisessa, ja siitä puhutaan perheessä avoimesti. Ulkomailta adoptoitu joutuu ulkoisista seikoista johtuen miettimään juuriaan silloinkin, kun itse ei niitä välttämättä enää muista, mutta muut muistuttavat.

a. Keskustelkaa, miten Devistä huomasi, että hän oli syntynyt Intiassa? Millaisia intialaisia tavaroita Devin leikeissä huomasitte? Millaisia intialaisia vaatteita hänellä oli päällään? Millaista intialaista musiikkia hän kuunteli?

b. Tanssia intialaisen musiikin tahdissa Muistelkaa, kuinka Devi tanssii elokuvassa Palnan niityllä. Maalatkaa Devi tanssimassa. Lainatkaa vaikkapa kirjastosta intialaista musiikkia. Kaikki tarvitsevat tanssiin huivin tai kangasta. Miettikää pienissä ryhmissä, kuinka liikkuisitte musiikin tahdissa. Keksikää pari minuuttia kestävä liikesarja, jonka esitätte muille. Kokeilkaa tanssia toistenne keksimiä liikkeitä.

c. Katsokaa kuvaa Devistä oppimateriaalin ensimmäiseltä sivulta. Miten hän on pukeutunut? Millaisia intialaisia piirteitä hänellä on? Esim. mustat hiukset tai tummanruskeat silmät. Piirtäkää A3-kokoiselle paperille muotokuva Devistä.

d. Taustaa Devi-nimestä: Devi on hindujen jumalatar, jota palvotaan suurena äitijumalattarena ja kaikkien miespuolisten jumalten energiana, shaktina. Devi on hindujumalista vaikutusvaltaisimpia ja palvotuimpia. Hä- nellä on monia olomuotoja, joista suurimmassa osassa hän on Shiva-jumalan puoliso, shaktismissa jopa Shivaakin korkeampi ylijumalatar. Hänen kolme tunnetuinta olomuotoaan ovat sotaisa neitsytjumalatar Durga, vaurauden jumalatar Lakshmi ja viisauden jumalatar Saraswati.

Hänellä on myös monia muita ilmentymiä ja nimityksiä, kuten Kali, Parvati, Uma, Gauri, Jaganmata, Jagadgauri, Chandi ja Bharaivi. Hindumyyttien mukaan jumalat loivat Devin, jotta he voisivat voittaa heitä vastaan asettuneet demonit. Jumalat yhdistivät voimansa ja tulivat luoneeksi Devin. Soturijumalatar Durgan hahmossa Devi taisteli tiikerillä ratsastaen demoni Mahishaa vastaan. Hän onnistui torjumaan Mahishan nuijan ja lopulta surmasi hänet. Devistä tuli teon ansiosta suuri jumalatar ja kaikki muut jumalat ja jumalattaret kunnioittavat häntä. Hädän tullen he olivat valmiita antamaan hänelle kaikki mahdolliset aseet ja voimat.

Devi on hindulaisuudessa kaikkien elollisten äiti. Hänen oikea kätensä pitelee iloa ja tuskaa ja hä- nen vasen kätensä pitelee elämää ja kuolemaa. Hän on hedelmällisyyden, sateen, terveyden ja luonnon jumalatar. Hindujen mukaan Devi pitää universumia kohdussaan. Hän on myös kuoleman ja sairauksien jumalatar. Taiteessa Devi kuvataan usein Durgan muodossa, kahdeksankätisenä ja jumalten aseita pitelemässä. Hän ratsastaa taisteluun tiikerin tai leijonan selässä.

(Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Devi – tekstin yhteydessä on myös Devi-patsaan kuva.)

Close Bitnami banner
Bitnami