keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

1. Hahmot

 

Onneli, Anneli ja toverit ovat useimmille lapsille tuttuja sekä aiemmista elokuvista että kirjoista, joita luetaan ahkerasti päiväkodeissa. Hahmot kannattaa silti muistella varsinkin pienempien katsojien kanssa etukäteen. Elokuvassa esiintyvät Vekotitus Vappunen, Tingelstiina ja Tangelstiina, Rosina sekä rouva Ruusupuu. Lisäksi tavataan possu Puustinen, Heidi, Oskari Oikotie ja Martta Mutkanen.

 

Elokuva eroaa jonkin verran kirjasta. Isoimpana erona on, että tapahtumapaikkana on Ruusukujan sijaan Vekotituksen maatila. Insinööri Oikotien miespuoliset apulaiset on korvattu näppärällä Martalla. Hajuvesitehdas puuttuu elokuvasta kokonaan ja pääasiallisena ongelmana on Oikotien yritys saada vedettyä tie Vekotituksen maatilan yli. Kansalaisaktivismi jää elokuvassa paljon kirjaa vähemmälle.

 

Vinkki! Ennen elokuvaa voi olla hauskaa myös arvuutella, mikä ja millainen se nukutuskello saattaisi olla.

 

2. Etsi ääni

 

Äänimaailma on elokuvassa isossa roolissa. Salin etuosan kaiuttimista kuuluu puhe ja possun röhkinä, mutta erilaiset tehosteäänet sulautuvat kokemukseen niin tehokkaasti, ettei pienempi katsoja välttämättä niitä erota. Pyydä lapsia kiinnittämään huomiota elokuvan ääniin. Millainen ääni tulee nukutuskellosta? Entä Martan robotista? Millaisia ääniä on unissa?

Close Bitnami banner
Bitnami