keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU
© 2018. Artista Filmi
  • Tiedonhakutehtävät kannattaa teettää ennen elokuvan katsomista. Myös BusyDock OSKin Filmivartti, jonka aiheena on Olavi Virta -elokuva ja jolla haastatellaan ohjaaja Timo Koivusaloa ja näyttelijöitä Lauri Tilkasta ja Malla Malmivaaraa, kannattaa katsoa ennen elokuvaa. Sanoitusten analyysitehtävät voi teettää hyvin myös elokuvan katsomisen jälkeen.
     
  • Tehtävät voi käsitellä eri tavoin: keskustelemalla tai kirjallisesti esimerkiksi ajatuskarttoina tai julisteina, yksin, pari- tai pienryhmätöinä. Sanoituksien analysointitehtäviä voi käyttää myös lukion äidinkielen lukutaidon kokeen harjoitustehtävinä (osa 2, kaunokirjalliset aineistot). Tällöin tehtäviin liittyvät kysymykset toimivat apukysymyksinä.
     
  • Vierailukohdevinkkejä on listattu hyödynnettäväksi mahdollisuuksien mukaan joko ennen tai jälkeen elokuvan, yhdessä tai omalla ajalla kierreltäviksi.
     
  • Tehtävät soveltuvat esimerkiksi äidinkielen ja kirjallisuuden, musiikin ja historian opetukseen.
Close Bitnami banner
Bitnami