keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Idolit

Hannu Tuomainen, käsikirjoittaja-tuottaja kertoo tarinan synnystä: ”Aluksi haimme aihioita kansantarinoista, mutta kipinä puuttui. Aikani pyöriteltyäni sisällön määrittelyä päädyin juurilleni, läheisimmän mahdollisen aiheen äärelle: oma kasvuni lapsuuden viattomuudesta kohti nuoruutta, kohti omaa identiteettiä. Tarinaan kuinka minusta tuli minä.” 
 
Tietyssä iässä kaikki lapset ihailevat omia vanhempiaan yli kaiken. Isät ja äidit ovat lasten idoleja. Niin ajattelee myös Niko tarinan alussa. Varsinkin isä, jota Niko ei ole koskaan tavannut, muodostuu hänen mielikuvissaan täydelliseksi supersankariksi. Ehkäpä tämä on tuttu tilanne nykypäivänä monessa perheessä. Vanhempien poissaolo voi olla fyysistä, mutta myös psyykkistä. Aikuiset keskittyvät omiin asioihinsa; he voivat olla yhtälailla syrjäytyneitä 
omine ongelmineen tai luoda huippu-uraa, kuten Nikon isä. Tälle lentäjäsankarille elämän sisältö on olla yksi maailman parhaista lentäjistä, ja elämän suolana on jatkuvan maailmanlaajuisen ihailun saaminen. 
 
  • Keitä te ihailette? Kuka on sankarinne? Kuka tai kenen kaltainen tahtoisitte olla? Haluaisitteko olla kuuluisa ihailun kohde tai julkisuuden henkilö? 
 
Huumori
 
Käsikirjoittaja Tuomainen pohtii: ”Varsinkin huumori on lajina niin vaikea, että tiimikirjoittaminen on välttämätöntä.”
 
  • Mitä huumori tarkoittaa? Miten huumori määriteltäisiin parilla sanalla? Onko kaikilla samanlainen huumorintaju? Millaiset vitsit teitä naurattavat? Uskallatteko nauraa itsellenne? Onko mielestänne huumorin varjolla reilua pilkata toisia? Millaisia humoristisia kohtauksia muistatte elokuvasta?
  • Kotiläksynä on keksiä tai etsiä hyvä vitsi. Haastatelkaa myös vanhempianne. Pitäkää koulussa naurupäivä ja kertokaa parhaat vitsinne. 
  • Jakaantukaa parin-kolmen hengen ryhmiin. Kukin vuorollaan voi yrittää saada muut nauramaan pelleilemällä ja elehtimällä, ilman sanoja. Muut yrittävät olla nauramatta. 
  • Kokeilkaa piirtää muutaman ruudun sarjakuvia hyvistä vitseistä. 
 
Iskulauseet
 
Elokuvan lentoporoilla on iskulause: ‘Ei hevosia vaan poroja, Pukin lentojoukkoja, huh hei!’
  • Keksikää lisää iskulauseita poroille. Millaisia olisivat susien iskulauseet? Entä oman luokkanne iskulauseet? 
Close Bitnami banner
Bitnami