Musikaali on yksi perinteikkäimmistä elokuvan lajeista eli genreistä. Sille tyypillistä on, että musiikkinumerot ovat elokuvassa keskeisiä ja näyttäviä. Juonena on usein show’n tekeminen: elokuva seuraa jonkin esityksen valmistumista. Antti Alasen mukaan musikaali on ”naisruumiin spektaakkelia, jolle ovat ominaisia voimakkaat naistähdet, naisyleisön keskeisyys ja heteroseksuaalisen romanssin hallitseva rooli kerronnassa”.

a) Missä mielessä Moulin Rougea voisi kuvata perinteiseksi musikaaliksi? Mikä siinä rikkoo musikaalin konventioita? Voiko elokuvaa mielestänne luonnehtia parodiseksi eli musikaalia lajina ivaavaksi? (Juonessa on perinteisen musikaalin aineksia paljonkin. Ilmaisutapa herättää kuitenkin huomiota – nopeat leikkaukset, häivytykset, rajaukset, kuvakulmat, miljöön lavastuksenomaisuus, yltäkylläinen värien käyttö… Kerronta vieraannuttaa, ei yllytä samastumaan. Korostetun huomiota herättävä ilmaisu on yksi parodian keinoista.)

b) Kootkaa listaksi tunnistamanne musiikkikappaleet ja todetkaa mahdollisen kilpailun voittaja. Mitä havaintoja voitte tehdä elokuvan musiikista? (Musiikkivalintoja ei voi jättää huomiotta elokuvan sävyä pohdittaessa: perinteinen cancan ei juuri soi, vaan elokuvan musiikkina on koko joukko uusia ja vähän vanhempia klassikoita.)

Genrellä tarkoitetaan elokuvan lajityyppiä. Samaa lajityyppiä edustavilla elokuvilla on yhteisiä piirteitä: toimintaelokuvia yhdistää samantapainen juonen kulku, lännenelokuvien miljööt ovat samantapaisia, musikaalit hyödyntävät musiikkia kerronnan keinona, lastenelokuvia yhdistää kohderyhmä. Juonen, kuvaston, ilmaisukeinojen ja kohderyhmän lisäksi yhdistävänä piirteenä voi olla esimerkiksi elokuvan vaikutus katsojiin (kauhuelokuva) tai kerronnan sävy (farssi). Yhteistä kaikille genreille on se, että ne ovat jossain suhteessa vakiintuneet niin, että elokuvien luokittelu niiden avulla on mahdollista. Genrellä on merkityksensä sekä elokuvan tuottajien, tekijöiden että katsojien kannalta. Genre voi toimia kaavana, joka ohjaa elokuvan teollista tuotantoa, ja tarjota mallin, jonka mukaan yksittäisiä elokuvia tehdään. Se on myös nimilappu, joka vaikuttaa elokuvan levittäjien ja katsojien valintoihin. Lisäksi genre toimii sopimuksena: jokainen genre-elokuva edellyttää lukijaltaan tietynlaista asennoitumista. Genre on katsojalle tulkintakehys, jota vasten hän tarkastelee elokuvaa. Genre-elokuville on tyypillistä samojen ainesten käyttö yhä uudelleen, mistä seuraa tietenkin se, että elokuvat usein ovat melko helposti ennustettavia. Täysin samankaltaisina elokuvat eivät tietenkään voi toistua: genre-elokuvaa voisi luonnehtia yhdistelmäksi konventionaalisuutta ja konventioista poikkeamisia. Yksittäinen elokuva toisaalta toteuttaa odotuksia, toisaalta tuo genreen jotain uutta. Juuri totutusta poikkeaminen antaa yksittäiselle elokuvalle sen erityisluonteen. Kaikkia elokuvia ei voi sijoittaa mihinkään genreen, ja jotkin elokuvat voivat kuulua yhtä aikaa useampaan, siis yhdistellä ja sekoittaa genrejä. Esimerkki genrejen yhdistelemisestä on vaikkapa teinikauhuelokuva, jossa yhdistyvät nuortenelokuvan ja kauhuelokuvan piirteet. Genreluokittelu ei siis ole täysin pysyvä.

Genre-tehtäviä

• Katsokaa muutamasta elokuvasta alkuminuutit ja ennustakaa lajityyppi niiden perusteella. Perustelkaa ennustukset. (Elokuvat voivat olla opettajan valitsemia, mutta niiden valitsemisen voi antaa myös oppilaiden tehtäväksi.)
• Valitkaa jokin elokuvan aloitukseksi sopiva kuva ja ideoikaa sen pohjalta eri lajityyppejä edustavia elokuvia. (Kuva voisi olla esimerkiksi suihkussa seisovan ihmisen jalka, jonka viereen tippuu verta. Miten kuvasta sukeutuisi teinikauhuelokuva? Entä komedia, lastenelokuva, toimintaelokuva?)
• Kirjoittakaa videonkansitekstejä tuttuihin elokuviin. Mitä elokuvasta voi, mitä ei sovi kertoa? Mikä merkitys lajityypin nimeämisellä on videon kannessa?