keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

1. Minkälaisia henkilöhahmoja elokuvissa esiintyy? Onko kaikissa elokuvissa hyviksiä ja pahiksia, entä onko elokuvassa pakko olla päähenkilö?

2. Pohtikaa pareittain tai pienryhmissä, kuka on elokuvan päähenkilö, kuka sivuhenkilö ja kuka esimerkiksi vastustaja. Perustelkaa vastauksenne. Voitte käyttää täältä löytyvää hahmotyyppilistausta.

•  Minkälaisia henkilöhahmoja muistatte aiemmista näkemistänne elokuvista? Onko jokin henkilöhahmo jäänyt erityisesti mieleen, ja mistä syystä?

•  Miten elokuvan eri henkilöhahmot kehittyvät elokuvan aikana? Kehittyykö joku henkilöhahmoista kenties yllättävään suuntaan?

• Pohtikaa, ketkä elokuvan henkilöhahmoista ovat olleet todellisia ja ketkä on keksitty elokuvaa varten. Pohtikaa sitten, miksi jokin henkilö tuntuu todellisemmalta kuin toinen, ja mistä syystä elokuvaan on taas keksitty joku toinen hahmo.

3. Pohtikaa vielä lopuksi, mikä merkitys erilaisilla henkilöhahmoilla on elokuvassa. Onko päähenkilön oltava samastuttava tai mukava, jotta elokuva on kiinnostava? Miksi elokuvissa on usein mukana ns. epämiellyttäviä tai ilkeitä hahmoja? Mikä tekee hahmosta epämiellyttävän tai ilkeän? Voiko mukava hahmo muuttua ilkeäksi tai ilkeä hahmo mukavaksi elokuvan aikana?

 

Close Bitnami banner
Bitnami