keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU
Kuva: Marianna Films

Elokuvassa Chengin matka suomalaisten sydämiin käy ruoan kautta. Cheng päätyy sattuman kautta laittamaan ruokaa Sirkan ravintolaan saapuneelle turistiryhmälle ja sana alkaa kiirimään kylällä. Pian Chengin ruokia haluavat maistaa niin paikallisen vanhainkodin asukkaat kuin koululaisetkin. Erityisesti ravintolan vakioasiakkaat Romppainen ja Vilppula, alun vastahakoisuudesta huolimatta, ihastuvat Chengin ruokaan, ja väittävät jopa sen saamaan heidät voimaan paremmin.

1. Minkälainen on suomalainen ruokakulttuuri? Mitä Suomessa tyypillisesti syödään, esimerkiksi koulussa? Miksi perunaa on usein tarjolla aterioiden yhteydessä? Mitä tiedätte entuudestaan suomalaisen ruokakulttuurin kehittymisestä? Mitä Suomessa syötiin esimerkiksi ennen sota-aikaa, entä miten sota-aika vaikutti suomalaisten ruokailutottumuksiin? Mitkä ovat olleet suomalaisten suosikkiruokia vuosien saatossa? Minkälaisen ruoat ovat nousseet nyttemmin suomalaisten suosioon?

Lisätietoa suomalaisesta ruokakulttuurista ja suomalaisen ruokakulttuurin kehitysvaiheista löytyy mm. Ruokatieto-sivuston kautta.
Tutustukaa myös suomalaiseen perinneruokasanastoon, voitte pitää aiheesta vaikka tietovisan!
Ruokatieto.fi-sivustolta löytyy myös opettajille suunnattua materiaalia opetuskäyttöön.

Tutustukaa myös seuraaviin sivuihin:

Ruokatieto.fi – Suosituimpia ruokia eri vuosikymmeniltä

Yle: ”Vatsat täyttyvät nyt tavalla, jota aiemmat sukupolvet ihmettelisivät – Näin liha valloitti suomalaisten lautaset”

2. Tutustukaa yhdysvaltalaisen Peter Wenzelin ottamiin valokuviin: Peter Menzell – Hungry Planet: Family Food Portraits
Wenzel kuvasi 1990-luvulla perheitä ympäri maailmaa ja heidän viikon ruokahankintojaan, jotka ovat kuvissa esillä. Kuvia on sittemmin ollut esillä Suomessa esimerkiksi tiedekeskus Heurekassa.

  • Ennen kuin luette kuvatekstejä, yrittäkää arvata mistä päin maailmaa tai mistä maasta kuvattavat perheet ovat kotoisin!
  • Keskustelkaa sitten kuvien herättämistä ajatuksista. Mitä ja miten ihmiset syövät eri maissa? Herättääkö jokin kuvista erityisesti huomiota, ja miksi? Miten esimerkiksi eurooppalaisten ja aasialaisten ruokatottumukset eroavat toisistaan kuvien perusteella?

3. Keskustelkaa, miten ruoka ja ruokakulttuuri nousevat esille Kaurismäen elokuvassa. Miten Chengin laittama ruoka eroaa ns. perinteisestä suomalaisesta ruoasta? Minkälaisia asioita Cheng korostaa ruokaan ja ruokailuun liittyen?
 

Hyvä ruoka, parempi mieli?

Elokuvassa ravintolassa kävijät ihastuvat Chengin valmistamaan ruokaan. Ruoka on perinteistä kiinalaista ruokaa, missä käytetään runsaasti kasviksia ja erilaisia mausteita. Mitä tulee itse ruokailuhetkeen, Cheng painottaa ruoasta nauttimista ajan kanssa, jotta ruoan eri maut ja ruoan terveydelliset vaikutukset pääsevät esille.

1. Keskustelkaa, mitä on hyvä tai terveellinen ruoka. Minkälaisista ruoista itse pidät? Kokeiletko mielelläsi uusia ruokia? Minkälaisia ruokavalioita on olemassa? Mitä tarkoitetaan ruoan lautasmallilla? Kuka päättää suomalaisten ruokasuosituksista? Miksi kasvispainoitteinen ruokavalio on noussut valtakunnalliseksi puheenaiheeksi?

Voitte käyttää keskustelun apuna seuraavia tekstejä:

Suomen Mielenterveysseura – Millainen ruoka on hyväksi?

Kuluttajaliitto – Terveelliset ruokavalinnat

Ruokavirasto – Ravitsemus ja ruokasuositukset

Terve koululainen – Lautasmalli

Marttaliitto – Ravitsemuksen ABC

Yle: ”Olisiko Suomi valmis kasvispitoisempaan ruokaan? Liha on monille intohimo, mutta asiantuntijat huomaavat arvojen myös muuttuneen”

Voitte myös testata ravitsemustietämystänne Ravitsemuspassin testillä (ei vaadi kirjautumista): Ravitsemuspassi-testi

3. Keskustelkaa vielä lopuksi siitä, mikä merkitys erilaisilla ruokavalioilla on ihmiselle. Miten erilaiset allergiat ja ruokarajoitteet vaikuttavat ihmisten ruokailutottumuksiin, entäpä ideologiset syyt? Mitkä muut tekijät vaikuttavat ruokailutottumuksiin?

Voitte käyttää keskustelun apuna seuraavia tekstejä:

Yle: ”Perinteinen lautasmalli on kaikille tuttu – mutta tiesitkö, ettei se ole ainoa?”

Vegaaniliitto – Ruokavalion koostaminen

Yle: ”Alle 30-vuotiaiden ja yli 70-vuotiaiden ruokavalinnat kuormittavat ympäristöä vähiten – toisessa ääripäässä keski-ikäinen hyvätuloinen mies”

 

Close Bitnami banner
Bitnami