keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuvan alussa nähdään kohtaus, joka käynnistää elokuvan tarinan: sotilaat tunkeutuvat Melanijan kotiin, pakottaen hänet perheinensä lähtemään. Elokuvan alku ja itse kohtaus sijoittuu vuoteen 1940, kesäkuun 14. päivään, jolloin Neuvostoliitto toteutti n. 15 000 latvialaisen kyydityksen joko vankileireille tai töihin Siperian kolhooseihin. Tätä ennen kyydityksen kohteeksi oli jo joutunut mm. virkamiehiä ja upseereita. Kyyditettävät vietiin juna-asemalle, missä miehet ja naiset ja lapset erotettiin toisistaan. Naiset ja lapset kyyditettiin karjavaunuissa kiskoja pitkin töihin Siperiaan, matkan kestäessä useita viikkoja huonoissa olosuhteissa. Miehet taas kyyditettiin vankileireille tai töihin kaivoksiin. Toinen suuri vastaavanlainen kyyditys tapahtui vuonna 1949, kyyditysten jatkuessa aina vuoteen 1968 saakka.

Siinä missä kyyditykset järkyttivät latvialaisia ja saivat heidät pakenemaan kodeistaan mahdollista tulevaa kohtaloaan, silloisissa neuvostolaisten hallitsemissa maan tiedotusvälineissä ei tapahtumista kerrottu sanallakaan. Kyyditykset sijoittuivat usein yöaikaan, jolloin ne herättivät vähemmän huomiota ympäristössä. Tyhjennettyihin asuntoihin muutti usein asumaan neuvostoliittolaisia.

Pian kyyditysten jälkeen Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, hyökkäyksen kulkien kohti Leningradia Baltian maiden halki. Vaikka neuvostomiehitys oli ohi, ei se tuonut helpotusta ihmisten elämään, sillä Baltian maat haluttiin nyt vuorostaan liittää Saksaan. Saksa halusi hyödyntää maita sotaponnisteluissaan mahdollisimman paljon ja tehokkaasti. Saksan ja Neuvostoliiton kamppailu Latviassa ratkesi lopulta Kuurinmaan motin myötä, jossa molemmat osapuolet kokivat kymmenien tuhansien miesten tappiot, siviilien jäädessä täysin sodan jalkoihin.

Lähde: Mela, Marjo (1997): Latvian historia. Yliopistopaino. Helsinki.

Tehtäviä:

  • Miten elokuvan aikakausi ja historian kuvaus tuodaan esille elokuvassa? Onko se mielestäsi esitetty uskottavasti?
  • Miksi Melanijan perhe joutuu kyyditetyksi? Minne heitä ollaan viemässä? Minkälaista elämää perhe näyttää eläneen ennen sotilaiden tuloa?
  • Miten kyyditykset tuodaan esille elokuvassa? Mitä näytetään, keitä näytetään? Miten sotilaat kohtelevat hakemiaan ihmisiä? Miten ihmiset toimivat ja miksi he toimivat niin kuin toimivat? Mitä tunteita ja ajatuksia elokuvan alun kyydityskohtaus sinussa herättää?
  • Miten ulkopuoliset suhtautuvat kyyditetyiksi joutuneisiin ihmisiin?
  • Miksi tekijät ovat valinneet juuri tämän (tavallisen ihmisen historian) näkökulman elokuvaan? Tuleeko mieleesi vastaavia kuvaksia esimerkiksi kirjallisuudesta tai elokuvista?
  • Mitä ajatuksia ja tunteita elokuva sinussa herättää? Jäikö jokin kohtaus tai henkilöhahmo erityisesti mieleen?
  • Mitä tiesit entuudestaan Latvian historiasta? Mitä uutta tietoa sait elokuvan myötä?


Tutustumisvinkki:
Voitte vielä käydä tutustumassa Latvian miehitysmuseon sivuilla (sivusto on latvian- ja englanninkielinen). Sivustolla on mahdollisuus mm. käydä museon virtuaalikierroksella, ja tutustua tarkemmin materiaaleihin Latvian miehityksen ajanjaksosta.
Latvian miehitysmuseo (englanninkielinen)
Latvian miehitysmuseo (englanninkielinen) – kronologinen listaus Latvian historian tapahtumista

 

Close Bitnami banner
Bitnami