keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Jeesus kameran edessä: uskonto elokuvassa, elokuva uskonnossa

Maria Magdaleena ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen elokuva, jossa tutulle tarinalle Jeesuksesta annetaan omanlaisensa tulkinta. Elokuvan tekijöiden johtoajatuksena oli esittää kertomus tällä kertaa naisnäkökulmasta. Maria Magdaleena asettuu osaksi pitkää elokuvien jatkumoa, joiden keskushenkilöksi nousee – joko suoraan tai välillisesti – Jeesus Nasaretilainen. Näihin teoksiin lukeutuvat mm. Pier Paolo Pasolinin taiteellisesti kiitelty Matteuksen evankeliumi (1964), Monty Pythonin satiirinen Brianin elämä (1979), Martin Scorsesen Jeesuksen inhimillisyyttä korostanut Kristuksen viimeinen kiusaus (1988) ja Mel Gibsonin raakalaismaisena pidettyä kuvaustapaa sisältänyt The Passion of the Christ (2004). Yhteistä etenkin Monty Pythonin ja Scorsesen ohjaustöille oli niiden muodostuminen kulttuurikiistoiksi. Elokuvia syytettiin jumalanpilkasta. Se johti niiden esittämistä vastustavien mielenilmausten lisäksi sensuuriin ja jopa elokuvateatteriyleisöihin kohdistettuihin väkivallantekoihin.

1. Miten arvelet yleisön suhtautuvan Maria Magdaleenan tapaan kuvata Jeesusta tai hänen seuraajiaan? Esitettiinkö elokuvassa jotain mielestäsi erityisen epäsovinnaisella, kiistanalaisella, tunteita tai porua herättävällä tavalla? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän: ohjaajan taiteellinen ilmaisunvapaus vai kunnioitus ihmisten uskonnollista vakaumusta kohtaan? Millä tavoin nämä arvot ovat sovitettavissa yhteen?

2. Luonnehdi kolmella sanalla elokuvan tyyliä. Millaisiin seikkoihin valitsemasi tyyli-ilmaukset konkreettisemmin viittaavat?

3. Käsikirjoitus- ja/tai lausuntaharjoitus
Mikä elokuvan kohtauksista jäi erityisesti mieleesi? Käsikirjoita pienryhmässä kohtaus uudelleen n. viiden repliikin pituiseksi tekstiksi. Miettikää, keitä hahmoja on mukana kohtauksessa, ja millainen lavastus, puvustus ja tehosteet siihen tarvitaan. Miten kerrontatapa muuttuu valitun lajityypin tai tyylin myötä? Valitkaa mininäytelmällenne myös lajityyppi: esim. toiminta- tai jännityselokuva, komedia, taide-elokuva, tieteiselokuva tai länkkäri. Kun kohtauksenne on valmis, voitte esittää sen lausumalla repliikit ääneen tai näyttelemällä se. Voitte halutessanne hyödyntää oppimateriaalin ensimmäisessä osiossa olevaa tekstikatkelmaa Marian evankeliumista.

Kun on pohdittu sitä, miten elokuvien uskonnollisia sisältöjä voidaan tutkimuksellisesti lähestyä, on esitetty kolmeen näkökulmaan nojautuva malli. Teologisessa tarkastelutavassa elokuvaa pyritään tarkastelemaan sen perusteella, kuinka uskollisesti kerronta toistaa tai kommentoi esim. Raamatussa esitettyjä kuvauksia tai kristinuskon vakiintuneita oppikäsityksiä. Myyttisessä tarkastelutavassa kiinnitetään huomiota esim. elokuvan tapaan esittää tarinan sankari tai konna. Pyrkimyksenä on hahmottaa yleisellä tasolla, miten käsityksiä ”hyviksistä” tai ”pahiksista” eri yhteyksissä rakennetaan tai tuotetaan. Ideologisessa tarkastelutavassa elokuvan uskonnollisia sisältöjä tarkastellaan suhteessa ympäröivässä yhteiskunnassa esiintyviin valtarakenteisiin tai -hierarkioihin.

4. Pohdi miten edellä kuvatut lähestymistavat soveltuvat Maria Magdaleenan analysoimiseen. Hyödynnä tarvittaessa alla olevia apukysymyksiä:

  • Kuinka tarkasti elokuvassa esitetty kertomus toistaa Raamatun tekstien Jeesusta ja Magdalan Mariaa? (Hyödynnä oppimateriaalin 1. osaa) Kuinka aidoilta tai totuudenmukaiselta elokuva mielestäsi muutoin vaikutti? Mitä keinoja elokuvantekijät hyödynsivät uskottavan kuvauksen aikaansaamiseksi? Voisiko elokuva aiheuttaa kristityssä katsojassa uskonnollisen kokemuksen? Millainen se voisi olla?
  • Kuka oli elokuvan sankari? Entäpä konna? Millä tavoin sankarin hyvyys tai konnan pahuus tuotiin esiin? Oliko elokuvassa hyvän ja pahan välillä jänniteitä tai ristiriitoja?
  • Miltä ajanlaskun alun poliittinen tilanne Lähi-idässä näyttäytyi elokuvan kertomana? Millaiset olivat juutalaisten ja roomalaisten väliset suhteet? Millaisia ratkaisuja vaikeaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen pyrittiin löytämään?

Elokuvantekijät kertoivat käyneensä pitkällisiä keskusteluita Jeesus-liikkeen historiallisesta merkityksestä sekä rabbien ja pappien että historioitsijoiden, raamatuntukijoiden ja arkeologien kanssa. Monista erimielisyyksistään huolimatta he olivat yhtä mieltä siitä, että Magdalan Maria oli Jeesuksen keskeinen opetuslapsi ja apostoli.

5. Pohdi millaisia näkökulmaeroja edellä kuvatuilla asiantuntijoilla saattaisi olla suhteessa siihen, miten Raamatun kertomuksia tulee tulkita. Miksi arvelisit, että juuri Magdalan Marian merkitys on heidän mielestään niin kiistaton? Tutustu halutessasi kirkkohistorioitsija Päivi Salmesvuoren radiohaastatteluun, jossa käsitellään Maria Magdaleena-elokuvaa. Millaisiin asioihin hän on puolestaan kiinnittänyt huomiota?

Close Bitnami banner
Bitnami