keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Toiminnallisia tehtäviä alakoululaisille

1. a) Lumikuningatar oli aikanaan suurtuotanto, jota kuvattiin eri puolilla Suomea sekä myös ulkomailla. Muistelkaa millaisia maisemia elokuvassa oli.
b) Talvella luonto kuolee väliaikaisesti. Lumi peittää ja pyöristää maiseman muodot ja tekee aiemmin tutun maailman erilaiseksi. Pohjoisessa on pitkä pimeän aika, mutta välillä kuu ja revontulet värjäävät maisemaa. On kylmää, mutta kaunista. Maalatkaa ja piirtäkää talvisia maisemia. Miettikää yhdessä, millainen on talvinen maisema. Millaisia värejä käyttäisitte kuvamaan talvista taivasta, lunta ja jäätä. Taide- ja satukirjoista sekä internetistä voi myös etsiä talvisia maalauksia inspiraation lähteeksi.

Lumikuningatar ja hänen valtakuntansa

2. a) Kuvailkaa, millaiselta Lumikuningattaren valtakunta näyttää? Kerätkää taululle luettelo valtakuntaa kuvaavia sanoja.
b) Maalatkaa Lumikuningattaren valtakunnasta maisemia.
c) Rakentakaa sokeripaloista tai jääpaloista pieniä jäälinnoja tai muita lumirakennelmia. Ks. ohjeita

3. a) Miltä Lumikuningatar näyttää? Verratkaa häntä satukirjojen kuvitusten Lumikuningattariin. Millaisia eroavaisuuksia huomaatte elokuvan värikkään Lumikuningattaren ja muiden hahmojen välillä on?

b) Maalatkaa isoja muotokuvia Lumikuningattaresta vahaliiduilla ja peiteväreillä. Maalatkaa kuvia myös muista elokuvan henkilöistä.

Tehtävien pohjana on käytetty Lumikuningatar (Die Schneekönigin, 2015) –oppimateriaalia.

 

Close Bitnami banner
Bitnami