keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Loving Vincent -elokuva herättää Vincent van Goghin taiteen eloon poikkeuksellisella tavalla. Animaatioelokuva koostuu yli 65 000 öljyvärimaalauksesta, jotka 150 taiteilijaa on maalannut käsin ruutu kerrallaan. Se on maailman ensimmäinen kokonaan käsinmaalattu täyspitkä elokuva.

Kaikkia hahmoja esittää oikea näyttelijä. He näyttelivät sekä van Goghin maalauksia muistuttavissa lavasteissa että ns. green screen -taustaa vasten, joka sitten yhdistettiin elokuvaa varten luotuihin maalauksiin. Värierotteluun perustuva green screen -tekniikka mahdollistaa kahden eri kuvan yhdistämisen siten, että hahmon voi laittaa toimimaan mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Tekniikkaa käytetään varsinkin elokuvien erikoistehostekohtauksissa, esim. Harry Potter -elokuvissa.

Animaatio noudattaa van Goghin maalausten tyyliä. Tarinan etenemisen vuoksi tekijätiimin täytyi kuitenkin käyttää mielikuvitusta ja ratkaista esimerkiksi eri tyylillä maalattujen hahmojen sulautuminen ruudusta toiseen. Myös eri vuodenaikaa tai vuorokauden aikaa esittäviä maalauksia piti muokata uudelleen siten, että ne istuivat tarinan tapahtuma-aikaan, kesään.

Tehtäviä

1. Avatkaa yhdessä elokuvakokemusta. Pidittekö elokuvasta? Miten elokuvan tyyli vaikutti kokemukseen? Oliko elokuvaa helppo tai vaikea seurata? Pääsikö elokuvassa hyvin Vincent van Goghin maailmaan? Tuntuiko elokuvaa katsoessa, että seikkailee maalauksen sisällä? Tuntuiko maalattu animaatio uskottavalta tavalta kertoa henkilön elämästä?

2. Elokuvassa näkyy 94 Vincent van Goghin maalausta, jotka ovat hyvin lähellä alkuperäistä, sekä 31 maalausta, jotka esitetään osittain. Etsi Vincent van Goghin maalauksia netistä ja kirjoista. Muistele, näitkö elokuvassa otoksia, jotka perustuvat näihin maalauksiin. Mitä löydät?
Vinkkejä: Père Tanguyn muotokuva (1887), Yökahvila (1888), Joseph Roulinin muotokuva (1889), Vehnäpelto ja variksia (1890).

3. Miten kuvataide ja elokuvataide eroavat toisistaan? Mitä yhtäläisyyksiä niistä löytyy?

Close Bitnami banner
Bitnami