keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU
Kuva: Mika Orasmaa © 2014 Yellow Film & TV

1. Elokuvan ohjaaja Taavi Vartia toteaa: “Lomasankarit-elokuva on muodoltaan klassinen seikkailukertomus ladattuna nykyajan vauhdilla ja värillä. Se tuo katsojille niitä samoja tunteita ja elämyksiä, joista on kerrottu tarinoita kautta maailmanhistorian, aikakauteen ja kansallisuuteen katsomatta. “

Lomasankareiden tarina seuraa vahvasti nuorten seikkailuelokuvan lajityypin jäljillä. Näissä elokuvissa ystäväporukka – usein poikaporukka – lähtee selvittämään jotakin rikosta, salaisuutta tai mysteeriä, ja matkan aikana sattuu ja tapahtuu kaikenlaista jännittävää. Näiden tilanteiden lomassa ystävyyttä punnitaan moneen kertaan. Tyypillisesti lasten ja nuorten seikkailuelokuvissa nähdään joku hieman arempi ja pelokkaampi lapsi, joka ei uskalla heittäytyä seikkailuun. Myös riitely ja henkilön eroaminen porukasta on tälle lajityypille ominaista. Erimielisyyksiä tulee pitkin elokuvaa, mutta porukan tulee kuitenkin yhdistää voimansa yhteisen päämäärän edessä. Loppujen lopuksi rikos saadaan paljastettua tai mysteeri selvitettyä.

  • Oletko nähnyt muita lasten tai nuorten seikkailuelokuvia? Mitä?
  • Oletko joskus lähtenyt seikkailemaan ystävien kanssa ja kohdannut jännittäviä tilanteita? Onko ystävyytenne ollut koetuksella? Jos on, niin miten erimielisyydet ovat ratkenneet? Jakakaa kokemuksianne.
  • Elokuvissa on yleensä jokin ydinsanoma tai ajatus. Mikä on mielestäsi Lomasankareiden (kuten monien muidenkin nuorten seikkailuelokuvien) opetus seikkailuun lähteneille pojille? Mitä elokuva haluaa sanoa katsojalle? Tiivistä ajatus yhdeksi lauseeksi.

2. Katso seuraava ote Lomasankarit-elokuvasta. Mitkä lasten ja nuorten seikkailuelokuvan tyypilliset piirteet tulevat esiin? Mitä klippi kertoo tarinan poikien välisistä suhteista?

© 2014 Yellow Film & TV

3. a) Keksi ja kirjoita itse oma juoni seikkailuelokuvalle, jonka tarinasta löytyvät genrelle tyypilliset piirteet: ystäporukka lähtee selvittämään rikosta tai arvoitusta, matkan aikana tapahtuu jännittäviä käänteitä, ystävät riitaantuvat, joku ei halua jatkaa, ystävien täytyy yhdistää voimansa yhteisen päämäärän edessä.

b) Keksi ja kirjoita itse oman juoni seikkailuelokuvalle, jonka tarina eroaa suuresti totutusta kaavasta. Kirjoita myös yhdellä lauseella, mistä elokuvasi kertoo ja mitä se haluaa sanoa katsojalle.

Close Bitnami banner
Bitnami