keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset on käsikirjoittanut ja ohjannut Hannaleena Hauru. Se on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Hauru on taiteen maisteri. Hän valmistui Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitokselta vuonna 2011. Hän on ohjannut yli 30 lyhytelokuvaa. Tunnetuimpia ovat Säälistäjät (2014), Älä kuiskaa ystävän suuhun (2010) ja Jos kaadun (2007). Jos kaadun palkittiin vuonna 2008 Uppsalan lyhytelokuvajuhlien Grand Prix’llä ja samana vuonna Oberhausenissa.

Hauru kuvailee matkaansa elokuvaohjaajaksi seuraavasti:

Koko lukioajan kirjoitin teatteria. Lukion jälkeen muutin Tampereelle, jossa halusin ja pääsin Tampereen Ylioppilasteatterille. Opiskelemaan pääsin TTVO:lle ja yliopistoon teatterin ja draaman tutkimukseen.

Urasuunnitelma oli, että musta tulee teatterituottaja. Sitä olen myös tehnytkin ammatikseni. Otin TTVO:lla myös käsikirjoittamiskursseja ja sitten ratkaisevaa oli se, että mun eka oikea leffakäsikirjoitus voitti NISI MASAn käsiskilpailussa. [NISI MASA on Euroopan-laajuinen elokuva-alan nuorten ammattilaisten järjestö, jota edustaa Suomessa Euphoria Borealis -yhdistys.]

Yhtäkkiä olin jossain Ranskassa, jossa ison pöydän ympärillä 20 ihmistä kehuu mun kirjottamaa tekstiä, antaa siitä palautetta ja kannustaa eteenpäin. Palaute oli sekä paljon kannustavampaa että kriittisempää, kuin mitä olin koskaan kirjoittamisesta saanut. Niillä eväillä oli helppo alkaa kehittyä elokuvantekijäksi. Kannustaminen toimii.

Hain käsislinjalle Taideteolliseen korkeakouluun [nyk. Aalto-yliopisto]. Taikin kautta sai mutkatonta hyväksyntää vakavasti otettavana tekijänä alalla, mutta NISI MASAsta tuli lopulta se tärkeämpi elokuvakoulu, joka eniten kannusti ja auttoi kasvamaan ammatillisesti.

 Ohjaaminen taas tuli siitä, etten lähipiiristäni keksinyt ketään, joka olisi voinut ohjata Jos kaadun -elokuvani, joka siis perustui siihen NISI MASA -voittajakässäriin. Tuntui, että kukaan muu kuin minä itse ei olisi pystynyt kommunikoimaan sitä mitä halusin käsiksellä kertoa. Eli ohjaaminen alkoi sillä tapaa orgaanisesti – vähän pakon edessä.

Lähde: Tekijänoikeus.fi


Hannaleena Hauru Kelaamon haastateltavana

Koulukinon Kelaamo-elokuvayhteisön Ella Rautiainen istui puistonpenkille ohjaaja-käsikirjoittaja Hannaleena Haurun kanssa. He keskustelivat Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset –elokuvasta. Voit katsoa haastattelun täällä (kesto 7 min).

 

Elokuvan pääosissa ovat nuoret lupaavat näyttelijät Rosa Honkonen (Heidi) ja Inka Haapamäki (Satu). Haurun elokuva on heidän ensimmäinen elokuvansa. Mukana on myös jo kokeneita näyttelijöitä, kuten Samuli Vauramo (Viljami) ja Peter Kaverva (Ari) sekä julkkis: fitnesstähti Janni Hussi (Minka).

  • Ota selvää näyttelijäkoulutuksesta Suomessa. Missä voi opiskella näyttelijäksi? Mitä opintokokonaisuuksia koulutusohjelmaan kuuluu ja kuinka kauan koulutus kestää?
  • Mikä mielestäsi erottaa ammattinäyttelijän amatöörinäyttelijästä?
  • Hauru on sanonut seuraavasti: ”…ammattinäyttelijän koulutus on ammattinäyttelijän koulutus, mutta oma näkemykseni on se, ettei sitä välttämättä vaadita ollakseen kiinnostava kameran edessä.” Lähde
    Oletko samaa mieltä Haurun kanssa? Perustele vastauksesi.
  • Tee parisi kanssa kuvausharjoitus. Ottakaa toisistanne kaksi kasvokuvaa. Ottakaa ensimmäinen kuva nopeasti, valmistautumatta. Ottakaa toinen kuva siten, että kuvattava miettii ennen kuvaushetkeä itsellensä roolihahmon: kuka hän on, mitä hän tekee, mitä hän kuvaushetkellä ajattelee ja tuntee. Keskity rauhassa rakentamaan itsellesi roolihahmo.  Kun olet valmis, parisi ottaa sinusta kasvokuvan. Verratkaa ensimmäistä ja toista kuvaa. Mitä eroja niissä on?
Close Bitnami banner
Bitnami