Ohjaaja:Jukka Virtanen Käsikirjoittajat: Jukka Virtanen, Ere Kokkonen, Spede Pasanen Näyttelijät: Spede Pasanen, Simo Salminen, Esko Salminen, Leo Jokela, Toivo Mäkelä. Maa ja vuosi: Suomi, 1960

Kesto: 74 min. Ikäraja: S Genre: Komedia Oppimateriaalin tehtävät on suunniteltu  yläkouluihin sekä lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Oppimateriaalin teemoja:Spede Pasanen, suomalainen huumori

 

Pähkähullu Suomi – tarina ja taustaa

Pähkähullu Suomi (työnimeltään Giniristi) syntyi maamme 50-vuotisjuhlavuoteen 1967. Se on parodia suomalaisesta mainos- ja matkailunedistämiselokuvasta ja siinä vyörytetään valkokankaalle kaikki Suomi-kuvan kliseet, mm. sauna, suomalainen naiskauneus, pohjalaisuus, heinälato-romantiikka, Tuntematon Sotilas, idyllinen luonto (viinirypäleineen ja banaaneineen) ja Lappi.

Pähkähullu Suomi ilmoittaa jo alkumetreillään yleisölle millaisesta elokuvasta on kyse. Elokuvan kertoja kommentoi lentokoneesta kuvattua maisemaa ja kesken klassisen suomalaisen metsäkuvan kuva menee mustaksi ja kertoja valittaa: Oho, meni roska silmään. Elokuvakerrontaa rikkovan vitsin taustalla on arkinen tarina: metsäkuva oli katkennut laboratoriossa ja mustien ruutujen lisääminen oli ainoa keino, jolla katkos keskellä metsäotosta saatiin peitettyä, virhettä siis alleviivattiin ja se käännettiin elokuvan eduksi.

Pähkähullu Suomi kertoo tarinan suomalaiset sukujuuret omaavan hiusöljymiljonääri William Njurmen (Spede Pasanen) vierailusta Suomeen. Vierailua ontarkoitus dokumentoida ja tehdä samalla Suomea markkinoiva mainoselokuva.

Elokuvan alussa ohjaaja (Jukka Virtanen) ja tuottaja (Ere kokkonen) katsovat mainoselokuvan loppumetrejä ja tuottaja toteaa että elokuva on surkea ja että se pitää korjata. Avuksi otetaan keskivertosuomalainen mies (Leo Jokela), jonka kertojaääni on jo poiminut kadulta ja jättänyt sananmukaisesti roikkumaan ilmaan. Elokuvan pähkähulluus näyttäytyy tässä kerronnan ja aikajatkumon täydellisenä murtumisena jo elokuvan alkumetreillä.

Tarinan tasolla maamme hallitus yrittää saada Njurmelta suurta lahjoitusta valtion tyhjään kassaan ja elokuva seuraa miten virallisia vieraita Suomessa kierrätetään – ja saunotetaan – ympäri Helsinkiä.

Njurmen karattua isänniltään kesken saunomisen hän tutustuu toisenlaiseen Suomeen, joka on yhtä pähkähullu kuin pääkaupunkikin – mutta tuhansilla eri tavoilla.

Elokuvan sisäisessä logiikassa ja järjestyksessä on aivan luonnollista, että hirvijahti laajenee panssarihyökkäykseksi metsässä, jossa ammutaan kaikkea mikä liikkuu – paitsi hirviä. Metsässä Njurmi tapaa kulkurin (Simo Salminen), joka toimii Njurmen oppaana läpi Suomen. Rahaa tehdään esiintymällä ranskalaisena chanson-laulajana Pierre Dumas´na, jonka Merci Madame -kappale saa suomalaisnaiset pyörtyilemään kilpaa. Suhtautumisessa ulkomaalaisiin kuvastuu kansallinen itsetunto: suomalainen on altavastaaja ulkomaalaisiin verrattuna. Amerikkalais-italialaisen henkivartija Luigi Cravatton (Esko Salminen) roolin kautta on kuitenkin selvää, että myös muun maalaiset ovat pähkähulluja.

Suomalaisissa kansallismaisemissa kiertäminen tuntuu parodioivan lempeästi myös road-elokuvaa vaikka huumorin kärki pitäytyy suomalaisuuden eri puolien esittämisessä: kun Njurmi joutuu maatöihin Pohjanmaalle, on tietenkin selvää, että päivä päättyy lavatanssien kautta heinälatoon – missä luonnonvoimien kuvakavalkadin jälkeen Njurmi pitääkin yllättäen opetustuokiota kukista ja mehiläisistä – ja sitä kautta luonnollisesti lähelle pakkovihkimistä pohojaalaaseen tyylihin. Njurmi tietenkin pelastuu täpärästä tilanteesta häjyjen – kulkuri Simon – hyökkäyksen avulla.

Tanssimisella, virallisella Suomi-kuvalla ja ajan muotivirtauksilla herkutellaan tanssilava-kohtauksessa: kansan syvät rivit haluavat tangoa, virallinen Suomi kansantanhuja ja nykyhetkeä tavoitteleva elokuvaohjaaja go-gota. Yli 40 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen voidaan sanoa, että tango elää ja voi edelleenkin hyvin Suomessa, kansantanssilla on ollut omat suosiovaiheensa ja go-go on korvautunut aina uuden aikakauden muotitanssilla. Elokuvassa kilpahuuto eri tanssityylien paremmuudesta päättyy ratkaisemattomaan; juupas-eipäs -väittelyn esittäminen nopean leikkauksen ilotulituksena on audiovisuaalista iloittelua parhaimmillaan.

Hallitus laittaa etsivän (jota esittää elokuvan kuvaaja Osmo Harkimo) karanneen Njurmen perään. Njurmi löytyykin vihdoin Lapista mistä hänet tuodaan takaisin Helsinkiin. Njurmi jättää pääministerin (Toivo Mäkelä) pitämään tolkuttoman pitkää kuivaa puhettaan ja teetättää – lahjoitusvaroilla kiristämällä – muilla ministereillä erilaisia pähkähulluja tehtäviä. Kokousväki päätyy juoksemaan puolialastomana jonossa itseään vihtoen läpi Helsingin, jolloin joukko ohittaa elokuvan aikakäsitystä venyttäen ohjaajan, tuottajan ja tavallisen kadunmiehen muodostaman kolmikon. Ohjaajan ja tuottajan todettua, että elokuvassa ei enää ole mitään järkeä, liittyy kadun mies jonoon ja sanoo pitävänsä juuri tällaisista elokuvista. Repliikin piikki osuu kohteeseensa: Speden elokuvat tavoittavan kansan maun vaikka virallista tunnustusta ei tulekaan.

Myöskään pääministeri ei ole tyytyväinen elokuvaan, minkä jälkeen tarina muuttuu toimintaelokuvaksi, jossa salaisiksi agenteiksi paljastuvat tuottaja ja ohjaaja haluavat (ilmeisesti) Njurmen hiusöljyn kaavan ja seuraa pitkä ja hämmentävä takaa-ajojakso. Spede oli erittäin mieltynyt takaa-ajokohtauksiin ja Pähkähullussa Suomessa takaa-ajoon todellakin panostettiin. Samaan aikaan elokuvassa henkivartija Luigi Cravatto saa käskyn esiintyä Njurmena ja Suomen hallitus siirtyy piirittämään Cravattoa, joka järjestää ajankuluksi mm. hiihtokilpailut keskellä kesää. Agenttiseikkailu päättyy joukkotappeluun Njurmen ja kulkurin sekä kaljupäisten agenttien välillä Stadionilla. Kulkuri kysyy yleisöltä voisiko joku selittää mitä elokuvassa on viimeisen viidentoista minuutin aikana tapahtunut ja kertoja tiivistää koko elokuvan tapahtumat noin kahteen minuuttiin dokumentti- ja uutisfilmillä höystettynä.

 

Spede Pasanen ja Pähkähullun Suomen vastaanotto

Spede Pasanen oli yksi 1960-luvun tärkeimmistä ja ahkerimmista viihdyttäjistä. Hän oli vuosikymmenen keskeisin suomalaisen elokuvakomedian tekijä näyttelijänä, käsikirjoittajana ja tuottajana. Speden repertuaari kattoi niin estradiviihteen kuin myös radio- ja tv-maailman sekä luonnollisesti myös elokuvan. Speden ura kesti yli 40 vuotta ja parhaiten hänet muistetaan tv:n puolelta Spede Showsta ja monista ideoimistaan tv-kilpailuista sekä tietenkin Uuno Turhapuro -elokuvista.

Speden merkitys ja vaikutus suomalaiseen populääriviihteeseen on merkittävä, virallista tunnustusta työstään hän ei saanut ja varsinkin elokuvakulttuurin saralla Spede oli vastakkain niin kriitikkojen kuin elokuvataiteen tukijoidenkin kanssa. Suomen kansa antoi oman tunnustuksensa Spede-huumorille elokuva-teattereiden lippukassoilla, olivathan Speden elokuvat usein vuoden katsotuimpia. Peter von Bagh jopa heittää väitteen, että koko elokuvateatteri-business oli kotimaisen elokuvan laman aikana melkein kokonaan Speden tuotantojen varassa.

von Baghin mukaan Pähkähullu Suomi syntyi keskellä Speden luovan elämän individualistista jaksoa, keskellä jonkinlaisia onnenpäiviä ennen teollistumista ja instituutioksi tulemista. Elokuva onkin ehkä parhaiten ajan hammasta kestänyt Spede-elokuva. Myös aikalaisarviot olivat elokuvalle suotuisia: Pähkähullu Suomi on hauskimpia tapauksia vuosiin… Nokkeluudessaan ylitsevuotava mutta silti nokkela, varsinaiselta satiiriselta aineistoltaan hyvinkin pureva, vauhdikas ja suhteellisen tasapainoinen farssikomedia… Se pystyy liikkumaan väljästi ja se pystyy todella olemaan pikkuisen ilkeä kuva kotimaamme hulluimmista villityksistä. (M.R. / AL)  Elokuva onnistuu esittämään suomalaisuudesta sen pähkähulluimpia piirteitä ja se kenties selittää osin elokuvan tuoreuden. Tai kuten Kauppalehden arvioinnissa kirjoitetaan: Itse asiassa se on sujuvasti yhteen nivottu kokoelma Turisti-Suomen myyteistä. (E.T. / Kauppalehti).

Vuoden 1994 tv-esityksen aikana elokuva arvioitiin edelleen Speden onnistuneimpiin ja melkein 30 vuotta ensi-iltansa jälkeen sen elokuvallista kerrontaa luonnehdittiin mm. näin: Elokuvan historiasta ja kerrontatavoista tehdään pilaa siinä missä varsinaisesta aiheesta… Nopeatempoiselta leikkaukseltaan Pähkähullu Suomi on melko poikkeuksellinen kotimainen komedia. Kuvallinen ilottelu ei hidastu hetkeksikään, kiihtyy vain loppua kohti. (Raimo Kinisjärvi / Kaleva)