keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Tehtävä elokuvan katsomisen ajaksi: Laitakaupungin valot päättää Aki Kaurismäen suomalaista lamakautta käsittelevän työläistrilogian, jonka kaksi edellistä osaa, Kauas pilvet karkaavat (1996) ja Mies vailla menneisyyttä (2002), ovat ottaneet kantaa pienen ihmisen ahdinkoon yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden puristuksessa. Kauas pilvet karkaavat käsitteli työttömyyttä, Mies vailla menneisyyttä keskittyi asunnottomuuteen. Mikä mahtaa olla trilogian päätösosan avainteema? (Yksinäisyys)

Elokuvan katsomisen jälkeen: Käykää ennakkotehtävä ensin yhdessä läpi, ja miettikää, millä keinoin elokuva alleviivaa avainteemaansa. Jos mahdollista, heijastakaa luokassa valkokankaalle kuva Edward Hopperin maalauksesta Nighthawks (vaihtoehtoisesti: Woman at Table) ja etsikää yhtäläisyyksiä elokuvan ja maalauksen välille.

Tyhjät, autiot tilat, vähäinen vuoropuhelu, päähenkilön vieraantuneisuus ja ulkopuolisuus (Koistinen ei saa lainaa, eikä enää töitäkään vankilatuomionsa jälkeen). Kaurismäen elokuvilla on nähty yhteys amerikkalaisen taidemaalari Edward Hopperin teoksiin, joiden keskeisiä teemoja ovat olleet yksinäisyys, pelko ja kaipaus. Hopperin sulkeutuneet henkilöhahmot ovat maalauksessa sittenkin kaukana toisistaan. Melankolia väreilee lama-ajan kaupungin autioilla kaduilla. Maalauksen valaistus muistuttaa Laitakaupungin valoja.

Close Bitnami banner
Bitnami