keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Koeyleisöjä ja kohdeyleisöjä

Iron Sky on tullut taustayhteisölleen tutuksi läpi tuotantovaiheen, mutta tavallisin keinoinkaan tuotettua elokuvaa ei välttämättä näytetä yleisölle ensimmäistä kertaa ensi-illassa. Tuotantoja on esitetty erilaisille koeyleisöille jo pitkään. Koenäytösten aikana reaktioita saatetaan seurata erilaisin laitten tai mittarein ja näytöksen jälkeen koeyleisö haastatellaan perusteellisesti. Elokuvan lopullista versiota saatetaan muokata enemmän tai vähemmän näiden koeyleisöjen mielipiteen ja reaktioiden mukaan.

Koenäytösten on tarkoitus varmistaa elokuvan menestyminen. Joukkoistamalla voidaan tavoitella samaan tapaan ydinyleisön hyväksyntää. Molemmissa menetelmissä on vaarana se, että yleisön toiveet otetaan liian kirjaimellisesti. Silloin lopputuloksena voi olla teos, joka toimii liiaksi olemassaolevien odotusten ja tapojen puitteissa. Vaikkapa kirjan pohjalta tehty elokuva voi päätyä olemaan ikään kuin dokumentti fanien yleisimmästä näkemyksestä. Tällainen tuotos harvoin muuttaa maailmaa tai inspiroi samaan tapaan kuin voimakasta, omaperäistä näkemystä noudattava teos. 

Mieti

  • Mikä on Iron Skyn kohderyhmä? Kuulutko itse Iron Skyn kohderyhmään? Tunnetko jonkun, joka voisi kuulua? Pohdi myös, onko Iron Skyn tehnyt yhteisö eri asia kuin elokuvan kohderyhmä, vai onko elokuva ”sisäpiirin vitsi”, jonka kohderyhmää ovat ennen kaikkea sen tekijät?
  • Olisiko Iron Sky, sellaisena kuin se on nyt nähty elokuvateattereissa, ollut mahdollinen, jos sen olisi pitänyt saada taustayhteisönsä tuen sijaan suuren yleisön tuki?
  • Ovatko jonkin viimeksi näkemäsi elokuvan piirteet saattaneet muokkautua yhteisön osallistumisen tai testauksen perusteella? Miten?
Close Bitnami banner
Bitnami