keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Pakolaiskriisi pienessä kylässä

 Elokuvassa nähdään paljon lähikuvia paikallisten kyläläisten kasvoista. Heidän kasvonsa rekisteröivät elettyä elämää. Elokuvateoreetikko Béla Balázs’ta mukaillen elokuvan lähikuvissa näkyy kasvojen mikrofysionomia. Kasvonilmeet ja pienimmätkin vivahteet ilmaisevat enemmän, syvempiä tunnetiloja, kuin sanat koskaan pystyisivät kertomaan. Iäkkäiden kyläläisnaisten kasvot vievät katsojan sisään tuohon bulgarialaiseen kyläyhteisöön, maailmaan, jossa on ollut vaikeutta ja kärsimystä. Kylä on kuihtunut kasaan, niin kuin murheen murtamat kasvot. Toisaalta sekä kasvoista että kylästä löytyy vielä ilonpilkahduksia. Kylään haluttaisiin lapsia, jotka toisivat kylään elämän.

1. Analysoi elokuvan päähenkilöitä: pormestariksi pyrkivää postimiestä ja hänen kommunistista vastaehdokastaan.
a. Miten heissä ruumiillistuu kaksi vastakkaista näkemystä syyrialaisista pakolaisista ja heidän vastaanottamisestaan?
b. Esittääkö elokuva toisen ehdokkaan sympaattisempana kuin toisen?
c. Minkälaisia ominaisuuksia ehdokkailla on vai saatko niistä katsojana ylipäätään tietää mitään?
d. Minkälaisena pormestariehdokkaat näkevät tulevaisuuden, minkälaisia visioita heillä siitä on?

2. Löydätkö elokuvasta mitään yhtymäkohtia suomalaiseen keskusteluun pakolaiskriisistä? Jos kyllä, niin mitä.

3. Elokuvan bulgarialaiskylä sijaitsee Turkin rajalla ja sitä on vuosisatoja kutsuttu ”mahtavaksi portiksi” – mitä tällä nimellä halutaan kuvata? Entä minkälaisena porttina elokuva esittää tämän paikan?

4. Turvapaikanhakijat tulevat kylään öisin. Minkälaisia tuntemuksia tämä kyläläisissä aiheuttaa?

5. Oletko aikaisemmin nähnyt Turkin ja Bulgarian rajaa kuvaavia elokuvia ja /tai uutiskuvia – miten tämän elokuvan kuvaus rajasta poikkeaa aiemmin näkemistäsi?

6. Vaikka elokuva käsittelee pakolaiskriisin traagisuutta sekä kuolevaa, pientä bulgarialaiskylää, se sisältää myös humoristisia elementtejä ja hauskoja hetkiä.
a. Mainitse näistä muutamia ja perustele, mikä sinua yksittäisissä hetkissä huvitti.
b. Mikä noista humoristisista hetkistä tekee universaaleja niin, että mekin, joille tuo paikka ei ole tuttu, näemme niissä jotakin huvittavaa? Vai juuri siksikö, että olemme etäällä, löydämme kuvatusta todellisuudesta jotakin humoristista, jotakin absurdia ja outoa?
c. Pohdi, missä määrin elokuvantekijän täytyy ajatella elokuvan levitystä kansainvälisesti sisällyttäessään huumoria elokuvaansa.
d. Onko mielestäsi elokuvantekijän otettava tämä kysymys huomioon elokuvaa tehtäessä?

Close Bitnami banner
Bitnami